Hei !
Koulutustaustaltani olen liikuntatieteiden tohtori (liikuntapsykologian ja -pedagogiikan väitöskirjani aiheena oli lasten ja nuorten liikuntaharrastus) ja lääketieteen lisensiaatti. Liikuntalääketieteen erikoislääkäriksi valmistuin 2014 ja siinä olen erityisesti kiinnostunut lasten ja nuorten liikunnasta ja kasvavan elimistön ongelmista liikunta- ja kilpaurheilun näkökulmasta.
Minulla on myös liikunnanopettajan sekä valmentajan yliopistotutkinnot. Valmennuspuolella olen erityisesti taito-teholajien valmennukseen suuntautunut, mutta myös palloilu- ja kestävyyslajien valmennus on tuttua aikaisemmista valmennustehtävistäni johtuen. Psyykkiseen valmennukseen liittyvistä asioista keskustelen myös mielelläni.
Olen ollut kilpa-aerobicin maajoukkueen MM-mitalistien henkilökohtaisena fysiikkavalmentajana, kun valmistauduimme MM-kilpailuihin vuonna 1999 jolloin Suomi keräsi 5 MM-mitalia. Muitakin valmennuskokemuksia on mm. telinevoimistelussa, jääkiekossa ja yleisurheilussa.
Lääkärin työssäni pyrin ensisijaisesti ennaltaehkäisemään liikuntavammoja ja voin tarvittaessa ohjeistaa korvaavia harjoitteita vammasta toipumisen ajaksi. Myös valmennuksellista ohjeistusta voin antaa mikäli tarvitaan. Erityisenä osaamisalueenani on lasten ja nuorten liikuntaharrastukseen liittyvät kiputilat, ylirasitusvammat, harjoitteluvirheet ym. ongelmakohdat.
Kotona minua pitävät aktiivisena perheeni ja kolme lastani, joista kaikki ovat jollakin tavalla liikunnasta kiinnostuneita.
Nähdään vastaanotollani!
Kaikenikäiset potilaat tervetulleita. Erityisenä kiinnostuksen kohteena liikuntaa harrastavien potilaiden hoito. Myös perinteiset yleislääkäripotilaat, lapset ja aikuiset.
Varaathan tupla-ajan tullessasi urheilulääkärin vastaanotolle.