Olen valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi ja tohtoriksi v.2000 ja neurologian erikoislääkäriksi v. 2007. Nykyisin toimin sekä HYKS:n Meilahden sairaalassa erikoislääkärinä että yksityislääkärinä.
Olen perehtynyt laaja-alaisesti neurologian eri osa-alueiden diagnostiikkaan ja hoitamiseen: esim. päänsärky,epilepsia, aivoverenkiertohäiriöt ja liikehäiriöt. Olen kiinnostunut mm. neurodegenetiivisistä sairauksista, joihin kuuluvat esim. Parkinsonin tauti ja muistisairaudet. Erityinen kiinnostuksen kohteeni on vaikeahoitoinen epilepsia. Pyrin hoitamaan potilaitani kokonaisvaltaisesti ja pidän yllä ammattitaitoani osallistumalla säännöllisesti neurologian koti- ja ulkomaisiin koulutuksiin.
Yleisneurologia
.Epilepsia myös vaikeahoitoinen aikuisten epilepsia.
Aivoverenkiertohäiriöt, päänsärkypotilaat, muistihäiriöt,Parkinsonin tauti.
Ajokyky - ja työkykyarviot.
Vastaanotolle tulessa tulee ottaa mukaan vanhat sairauskertomuskopiot, aikaisemmat kuvantamisen lausunnot sekä kuvat ja ENF-tutkimusten tulokset mikäli tutkimuksia on tehty.
Alaikäraja vastaanotolla 16 v.