Olen tehnyt yli 20 vuotta lääkärin työtä eri-ikäisten asiakkaiden kanssa. Minulla on vahva kokemus niin kansansairauksien kuin akuuttien sairauksien hoidosta ja työterveyshuollon toiminnasta. Teen ajokorttitodistuksia, terveystarkastuksia ja pientoimenpiteitä kuten luomien poistoja ja syylien KRYO-jäädytyshoitoja. Erityisosaamisaluettani on diabeteksen hoito, johon olen suorittanut diabeteksen hoidon erityispätevyyden. Työskennellessäni paneudun perusteellisesti asioiden hoitoon ja tavoitteenani on, että koet tulleesi vastaanotollani kuulluksi ja kohdatuksi.
Diabeteksen vuosiseurantakäynnille suositellaan varattavaksi 40min aika.
Toimenpiteitä edeltävästi suositellaan arviointikäyntiä vastaanotolla. Syylien jäädytyshoitoon voi varata torstaille KRYO-ajan ilman edeltävää vastaanottoa (yksittäiselle syylälle riittää 20min, jos useampia syyliä suositellaan 40min aikaa).
Peruuttamattomasta ajasta peritään varatun vastaanottokäynnin mukainen hinta.