Kartiokeilatutkimuksesta saadun tiedon perusteella hoito voidaan toteuttaa tarkasti ja turvallisesti.
- Kartiokeilatutkimus edellyttää aina hammaslääkärin lähetettä. Kela korvauksen saa, kun lähettäjänä on erikoishammaslääkäri.
- Kartiokeilatutkimukseen kuuluu aina suuradiologin lausunto.
- Kartiokeilatutkimus on potilaalle kivuton ja nopea eikä vaadi esivalmisteluita. Kasvojen alueella ja kielessä olevat korut on kuitenkin syytä poistaa ennen tutkimusta.
- Sädeannos on pienempi, kuin perinteisessä tietokonetomografiassa.
Tulehdukset
Kartiokeilatutkimus parantaa merkittävästi hampaiston tulehdusten löytymistä. Hammastulehdusten kliininen oireilu on usein epämääräistä. Tavanomaisissa röntgentutkimuksissa noin kolmannes juurten tulehduksista jää havaitsematta. Kartiokeilatutkimus paljastaa hampaiston pienetkin tulehdukset varhaisessa vaiheessa ja hoito voidaan aloittaa viivytyksettä.
Hammasimplanttikirurgia
Kartiokeilatutkimuksella kyetään tarkasti määrittämään leukaluun määrä ja muoto implantoitavalla alueella. Myös luusiirteiden luutumista ja mahdollisia implantin virheasentoja on mahdollista arvioida kartiokeilatutkimuksesta. Kartiokeilatutkimus on tärkeä tuki hammasimplanttihoidon suunnittelussa ja operaation toteutuksessa.
Viisaudenhammaskirurgia
Viisaudenhampaiden juurten anatomia ja niiden suhde esimerkiksi hermokanavaan on selvitettävissä kartiokeilakuvauksen avulla. Kartiokeilatutkimuksella voidaan helpottaa viisaudenhammasleikkauksen suunnittelua ennakoimalla mahdollisia hankaluuksia leikkauksen aikana, joka lisää leikkauksen turvallisuutta.
Puhkeamattomat hampaat
Puhkeamattomien hampaiden sijainti hammaskaarella ja suhde muihin hampaisiin voidaan arvioida luotettavasti Kartiokeilatutkimuksella.
Hammasperäiset kystat ja kasvaimet
Kudosmuutoksen koko ja suhde ympäröiviin rakenteisiin kyetään tarkasti arvioimaan kartiokeilatutkimuksella, mikä auttaa kirurgisen operaation suunnittelussa ja diagnoosin rakentamisessa.
Hampaiden juurihoidot
Kartiokeilatutkimuksella voidaan selvittää hampaaseen liittyviä tulehdusmuutoksia ja juurikanavien muotoa. Tämä on joskus tarpeen haastavan anatomian omaavissa hampaissa tai hoitoresistenteissä hammastulehduksissa. Myös esimerkiksi monijuurisen hampaan juurenpääleikkauksen suunnittelussa voidaan kartiokeilatutkimuksesta saada apua. Kartiokeilatutkimuksella voidaan myös havaita luotettavasti juurten muut poikkeavat muutokset.
Asiantuntijan artikkelissa kuvantamis- ja lausuntopalveluiden johtaja Jukka Tammisalo.
Kartiokeilatutkimus eli KKTT on kuvantamismenetelmä, joka antaa hampaiston ja leukojen pienistä rakenteista hyvin tarkkaa kolmiulotteista informaatiota. Tämän tiedon perusteella hoito voidaan toteuttaa tarkasti ja turvallisesti.
Kartiokeilatutkimus edellyttää aina hammaslääkärin lähetetteen. Kela korvauksen saa, kun lähettäjänä on erikoishammaslääkäri.
Kartiokeilatutkimus on kivuton ja nopea tutkimus, joka ei vaadi esivalmisteluita. Kasvojen alueella ja kielessä olevat korut on kuitenkin syytä poistaa ennen tutkimusta.
Kartiokeilatutkimusta käytetään mm. hampaiston tulehdusten löytämiseen, hammasimplanttikirurgiaan, viisaudenhammaskirurgiaan, puhkeamattomien hampaiden sijainnin arviointiin, hammasperäisten kystojen ja kasvainten tutkimiseen sekä hampaiden juurihoitojen suunnitteluun.
Kartiokeilatutkimuksen sädeannos ei ole suuri. Kartiokeilatutkimuksen sädeannos on pienempi kuin perinteisessä tietokonetomografiassa.
Kartiokeilatutkimus edellyttää aina hammaslääkärin lähetettä. Lähetettä varten hammaslääkärin on tehtävä hammastarkastus, josta saat arvion suun ja hampaiden terveydentilasta sekä yksilöllisen suosituksen siitä, kuinka usein tarkastuksessa tulisi käydä.
Kartiokeilatutkimukseen saa Kela-korvauksen, kun lähettäjänä on erikoishammaslääkäri.
Varaa aika erikoishammaslääkärille Mehiläisen ajanvarauspalvelusta tai soittamalla asiakaspalveluun 010 273 8000.