Olen erikoistunut mahasuolikanavan sairausten hoitoon. Tyypillisiä vatsaoireita ovat närästys, vatsan turvottelu, vatsakivut tai muutokset suolen toiminnassa, kuten ummetus tai ripuli.
Vatsavaivat ovat hyvin yleisiä, mutta oireiden taustalla ei useinkaan ole mitään vakavaa sairautta. Tutkimuksiin kannattaa hakeutua, jos vaivat jatkuvat pitkään tai kovenevat. Erityisesti, jos ulostuksen mukana tulee verta, on hyvä tulla vastaanotolle. Peräaukon sairaudet, kuten peräpukamat ja haavaumat, ovat kiusallisia vaivoja. Ne ovat diagnostoitavissa vastaanotolla, minkä jälkeen niiden hoito voidaan aloittaa.
Vatsavaivojen syiden selvittämisessä tarvitaan usein tähystystutkimuksia. Paksusuolen tähystyksessä eli kolonoskopiasa tutkitaan peräsuoli, paksusuoli ja ohutsuolen loppuosa. Mahalaukun tähystyksessä eli gastroskopiassa nähdään ruokatorven, mahalaukun ja pohjukaissuolen tila.
Tähystystutkimusten tarpeen arviointi onnistuu hyvin vastaanotollani, ja aika niihin järjestyy nopeasti. Minulla on pitkä kokemus mahasuolikanavan tähystyksistä. Tähystysmenetelmät kehittyvät jatkuvasti, minkä vuoksi olen pitänyt osaamistani yllä useissa koulutuksissa.
Lisäksi hoidan yleiskirurgisia vaivoja, kuten nivus- ja napatyriä. Näiden hoitoarvion teen vastaanotollani.
Jyväskylässä teen myös pienkirurgisia toimenpiteitä, kuten luomen poistoja sekä hoidan pieniä traumoja ja urheiluvammoja.
TAMPERE: sairaala, puh 010 414 6070 JYVÄSKYLÄ: puh 010 414 112 /vaihde
Vastaanotolleni voi tulla yli 12-vuotiaat.
Pidän vastaanottoa Tampereen ja Jyväskylän Mehiläisessä. Tähystys- ja toimenpideajavaraukset suoraan toimipaikasta.
Vastaanotolleni voivat tulla kaikki yli 12 vuotiaat.