Olen patologian erikoislääkäri. Olen tullut Suomeen täällä kommennuksessa olevan perheeni perään ensimmäistä kertaa vuonna 1984 ja aloitin tutkijana Helsingin yliopistossa vuonna 1991. Olen toiminut lääketieteen kouluttajana Helsingin yliopistossa, Tampereen yliopistossa sekä vierailevana lääketieteen kouluttajana Istanbulissa. Tällä hetkellä opetan Helsingin Yliopistossa Lääketieteen Tiedekunnassa tuntiopettajana oman virkatyöni ohella. Varsinaisessa virkatyössäni teen luuytimen, imukudoksen, rintarauhasen ja keuhko- ja sydänsairauksien diagnostikkaa, sekä olen gynekologisten seulontatutkimusten tiimin jäsenenä. Lisäksi toimin eri toimikunnissa asiantuntijana mm opetushallituksessa. Minulla on tutkinto suorittenuna Lääketieteen pedagogiasta. Olen erityisesti kiinnostunut niin sanottuja integroituneesta opetuksesta, eli PBL systeemista. Siksi varsinaisen virkatyöni ohella olen toiminut myöskin yleislääkärinä erilaisessa toimipisteessä vuodesta 2005 ja Töölön Mehiläisessä vuodesta 2006 jossa olen viihtynytkin tähän asti varsin hyvin. Uskon että minulta on enemmän iloa oppilaille kaksoisosaamisesta; patologialta joka antaa laajaalaista käsitystä sairauksien syistä ja patofysiologiasta sekä yleislääketieteestä, joka antaa kokemusta käytännön työstä.
Olen kiinnostunut vanhuksista ja syöpäsairauksista.