Useimmiten näytteenotto voidaan tehdä mihin aikaan vuorokautta tahansa, eikä ajoituksella ole väliä. Osa laboratoriotutkimuksista vaatii ajoitettua näytteenottoa, sillä kehon aineiden pitoisuuksissa on luonnollista vuorokausivaihtelua. Myös tulosten tulkinta on helpompaa, sillä tutkimuksen viitearvot on laadittu ajoitetulle näytteenotolle.
Myös kilpirauhasarvoa eli tyreotropiinia mittaava TSH-näyte voidaan useimmiten ottaa kellonajasta huolimatta. Ainoastaan lääkitys saattaa vaikuttaa siihen, milloin se voidaan ottaa.
Verkkoajanvarauksen lisäksi voit varata ajan myös asiakaspalvelustamme numerosta 010 414 00 (0,084 €/min). Katso sinulle lähin laboratorio ja aukioloajat.
Vuorotyö ja näytteenoton ajoittaminen
Laboratoriotutkimukset olisi hyvä ottaa normaalin vuorokausirytmin mukaisesti. Jos esimerkiksi vuorotyö vaikuttaa vuorokausirytmiin eikä näytteenoton ajoittaminen aamuun ole mahdollista, tutkimukset suhteutetaan henkilön omaan uni-valverytmiin. Tällöin näytteenotto suoritetaan parin tai muutaman tunnin sisällä heräämisestä.
Tutkimuksen nimen jälkeen on suluissa lyhenne ja tutkimuksen numero.
Näyte otetaan ennen lääkettä tai neljä tuntia lääkkeenoton jälkeen. Mahdollinen kilpirauhaslääkitys vaikuttaa ajoitukseen - ilman lääkitystä ajoituksella ei usein kovin tarkkaa merkitystä. Pitoisuus on tasaisin noin klo 10-20 välillä.
Miehillä aamunäyte. Iltapäivällä ja illalla pitoisuus 20–30 % matalampi alle 50 v. miehillä; vanhemmilla 5–15 % ja naisilla kierron 5–8 päivä.
Miehillä aamunäyte, ks. testosteroni-näyte ja naisilla kierron 5.–8. päivä.
Klo 7–10 silloin, kun vuoteesta noususta on kulunut alle 2 h.
Klo 8–9, kun potilas on ollut makuulla alle 1 tunnin.
2(–4) h kuluttua potilaan noustua ja liikuttua.
Klo 10–14, kun valveillaoloa vähintään 2 h.
Klo 8–9, fertiili-ikäisillä naisilta mieluiten follikkelivaiheessa.
Aamunäyte klo 8–9. Vuorokausivaihtelua arvioitaessa iltanäyte klo 20–24 tai 16–20.
Klo 23–24.
Klo 7–9, arvot laskevat iltapäivään mennessä noin 50 prosenttia.
Aamulla ennen klo 10.
Klo 8–12, fertiili-ikäisillä naisilla kierron 7.–9. päivä.
Klo 7–10, kun vuoteesta noususta on kulunut alle 2 h.
Klo 7–8, makuulla ja paastonnut edellisestä illasta.
Aamunäyte 8–10, mahdollinen iltanäyte klo 20 tai 16 jälkeen.
Klo 9–12.
Klo 9–12 suositeltava. Ero aamu- ja iltanäytteen välillä noin 20 prosenttia.
Viimeistään klo 8–9.