Mehiläisen Helsingin Töölön lasten ja nuorten hammashoidon erikoishammaslääkärit eli pedodontit hoitavat lapsia ja nuoria aina lempeästi ja myötätuntoisesti, sillä meille on sydämenasia, että lapselle ja nuorille ei synny turhaa jännitystä hammashoitoa kohtaan.
Olemme erikoistuneet mm. lasten ja nuorten suun ja hampaiston kehitykseen ja hammashoidon toimenpiteisiin.
Panostaminen suun terveyteen kannattaa – koko elämän ajan.
- Lasten ja nuorten hammaslääkäripalveluihin kuuluvat mm. lasten ja nuorten hammastarkastus, hampaiden oikomishoito, hammastapaturmien hoito sekä lasten ja nuorten hammashoidon erikoishammaslääkäripalvelut.
- Hammaslääkärimme hoitavat lapsia ja nuoria lempeästi, jotta lasten ja nuorten ei tarvitse jännittää hammashoitoa.
- Lapsille ja nuorille suositellaan säännöllisiä hammastarkastuksia, jotta myös mahdolliset kehityshäiriöt tunnistetaan hyvissä ajoin.
- Hampaista on helpompi pitää hyvää huolta myös vanhempana, kun niistä on pidetty hyvää huolta jo lapsena. Terveet maitohampaat esimerkiksi pienentävät pysyvien hampaiden reikiintymisen todennäköisyyttä lapsen kasvaessa.
- Hampaiden säännöllinen tarkastus on tärkeä osa lapsen terveyden ylläpitoa. Tarkastusta suositellaan tehtäväksi säännöllisesti, jolloin lääkärit tunnistavat hyvissä ajoin myös hampaiden mahdolliset kehityshäiriöt ja tarvittaessa puuttuvat niihin muun muassa oikomishoidolla.
- Varhainen puuttuminen kannattaa, sillä silloin toimenpiteet voidaan tehdä yleensä nopeammin, kivuttomammin ja edullisemmin.
- Hoidamme myös pidemmälle edenneitä hammasongelmia, ja hoitotoimenpiteet voidaan tehdä myös nukutuksessa.
Pidetään suun pienemmistä hyvää huolta, niin hammaslääkärille ei tarvitse mennä aikuisenakaan hammasta purren.
Kasvavalle lapselle sopiva hammastarkastusväli on yksi vuosi. Yhtä usein kannattaa käydä suuhygienistillä suun perusteellisessa puhdistuksessa.
Hammaslääkäri tunnistaa hyvissä ajoin myös hampaiden kehityshäiriöt ja tarvittaessa puuttuu niihin muun muassa oikomishoidolla.
Lasten hampaista huolehtiminen on tärkeää, sillä hampaiston terveys luodaan jo lapsuudessa. Terveet maitohampaat ovat yleensä merkki siitä, että pysyvät hampaat pysyvät myös terveinä, ellei ruokavalio muutu merkittävästi.
Suun bakteerifloora muotoutuu ensimmäisten ikävuosien aikana. Jos lapsella ei ole reikiä maitohampaissa viisivuotiaaksi mennessä, on hyvät mahdollisuudet pitää myös pysyvät hampaat terveinä. Kun lapsen hampaista pitää huolta, voi välttää monet hammasongelmat aikuisena.
Lasten hammashoidon keskeisin tavoite on pitää maitohampaat terveinä ja suussa tarpeeksi pitkään. Terveet maitohampaat auttavat pysyviä hampaita kasvamaan oikeaan kohtaan ja vähentävät tarvetta oikomishoitoon.
Touhukkaille lapsille sattuu helposti myös suun alueen tapaturmia, jolloin tärkeintä on mennä mahdollisimman pian hammaslääkäriin tarkistuttamaan tilanne.
Hammaspesu ja säännöllinen ruokarytmi ennaltaehkäisevät reikiintymistä.
Parasta reikien ennaltaehkäisyä on
- säännöllinen ruokailurytmi
- napostelun välttäminen
- ja hammaspesu kahdesti päivässä.
Hammaskaries on infektiosairaus, jonka lapsi useimmiten saa vanhemmiltaan. Samaa lusikkaa ei tule laittaa omaan ja lapsen suuhun.
Reikiintymisen kannalta riskialtista aikaa on hampaiden puhkeamisen aika, eli kun lapsi on alle kaksivuotias sekä pysyvien hampaiden puhkeamisaika lapsen ollessa 5–7-vuotias ja 10–13-vuotias.
Mehiläisen lasten ja nuorten hammashoitoon erikoistuneet erikoishammaslääkärit eli pedodontit hoitavat lapsia ja nuoria aina lempeästi ja myötätuntoisesti, ja he osaavat huomioida sen että lapselle tai nuorelle ei synny turhaa jännitystä hammashoitoa kohtaan.
Myös Mehiläisen pelkopotilaiden hoitoon perehtyneet hammaslääkärit ottavat pelkopotilaita vastaan hammashoitoa pelkäävän tarkastuksessa, jossa hammastarkastus tehdään pelkopotilaiden hoitoon perehtyneet hammaslääkärin toimesta.
Lisäksi Mehiläisellä on monipuolinen palveluvalikoima pelkopotilaiden hoitoon liittyen, ja tarvittaessa hoito voidaan antaa jopa nukutuksessa.
Voit varata ajan hammastarkastukseen Mehiläisen ajanvarauspalvelun kautta tai soittamalla asiakaspalvelumme numeroon 010 273 8000.
Mehiläisen Hampaiden ja suun terveyden Digiklinikka palvelee hampaiden ja suun terveyden osalta vuoden jokaisena päivänä klo 8-20.
Mehiläisen lasten ja nuorten hammashoidon erikoishammaslääkärit Töölössä hoitavat lapsia ja nuoria aina lempeästi ja myötätuntoisesti, sillä meille on sydämenasia, että lapsille ja nuorille ei synny turhaa jännitystä hammashoitoa kohtaan.
Myös yleishammaslääkärimme hoitavat lapsia ja nuoria.
Hammashoitoa pelkäävän tarkastuksessa hammastarkastus tehdään pelkopotilaiden hoitoon perehtyneet hammaslääkärin toimesta.