Tic-oireet tarkoittavat vaarattomia ja tahdosta riippumattomia lihasliikkeitä tai äännähdyksiä, kuten silmien räpyttelyä, raajojen nykäyksiä tai vingahtelua. Jopa viidesosalla lapsista esiintyy tic-oireita. Lievät tic-oireet kuuluvat lapsen aivojen normaaliin kehitykseen, eikä niistä ole syytä huolestua.
Touretten syndroomassa eli Touretten oireyhtymässä lapsella on yli vuoden ajan esiintynyt sekä motorisia että äänellisiä tic-oireita. Touretten syndroomaa sairastaa 0,5–1 prosenttia väestöstä.
Tic-oireet lapsella
Tic-oireet jaetaan äänellisiin ja motorisiin tic-oireisiin. Äänellisiä tic-oireita voivat olla esimerkiksi:
- kuiva yskä
- vingahtelu
- huudahtelu
- niiskuttaminen
- rykiminen
- sanojen toistelu tai matkiminen
- maiskutus
Motoriset tic-oireet keskittyvät usein pään ja hartioiden alueelle. Motorisiin tic-oireisiin voi kuulua esimerkiksi:
- silmien räpyttely
- otsan kurtistaminen
- suun aukominen
- nenän nyrpistäminen
- kehon eri lihasten kuten olkapään nykäykset
- laajojen lihasryhmien nykäykset
- epätasainen kävely, hypähtely
Tic-oireet alkavat usein lapsena ja helpottavat nuoruusiässä. Pienellä osalla ne voivat jatkua myös aikuisena. Lääkäriin kannattaa olla yhteydessä, jos oireet häiritsevät normaalia elämää tai ovat kestäneet yhtäjaksoisesti yli vuoden.
Tic-oireita voi esiintyä samaan aikaan muiden neuropsykiatristen oireiden kanssa. Jos lapsella on autismin kirjon häiriö tai esimerkiksi ADHD, hänellä on usein myös tic-oireita. Pakko-oireiseen häiriöön liittyviä pakkotoimintoja voi joskus olla vaikea erottaa monimuotoisista tic-oireista.
Touretten syndrooma eli Touretten oireyhtymä lapsella
Touretten syndrooma on lapsuudessa alkava neuropsykiatrinen oireyhtymä. Siinä yhdistyvät pitkäaikaisesti jatkuneet motoriset sekä äänelliset tic-oireet. Oireiden voimakkuus vaihtelee paljon.
Yhtä aikaa Touretten oireyhtymän kanssa lapsella todetaan usein myös tarkkaavuus- ja ylivilkkaushäiriö tai pakko-oireinen häiriö.
Touretten oireyhtymän syytä ei tunneta, mutta todennäköisesti perinnöllisillä tekijöillä on iso vaikutus.
Tic-oireiden ja Touretten syndrooman hoito
Touretten syndrooman oireista kärsivän lapsen ja läheisten on hyvä tietää, että lihasnykäykset ja ääntelyt perustuvat hermoverkkojen toiminnan häiriöihin ja ne purkautuvat lapsen tahtomatta.
Tic-oireet voivat olla niin lieviä, etteivät ne hankaloita elämää. Vaikeita tic-oireita ja Touretten syndroomaa voi helpottaa lääkityksellä. Myös rentoutusharjoituksilla ja terapioilla, kuten käyttäytymisterapeuttisilla menetelmillä, voidaan lievittää tic-oireita. Stressi, ahdistus ja väsymys pahentavat Touretten syndrooman oireita, joten rentouden tuomisesta arkeen on hyötyä.
Käänny lääkärin puoleen, jos lapsellasi on elämää hankaloittavia tic-oireita. Lastenpsykiatrille voi varata ajan suoraan ilman lähetettä. Varaa aika Mehiläisen ajanvarauspalvelusta tai soittamalla asiakaspalveluun 010 414 00.
Tutustu myös Mehiläisen ammattitaitoisiin lastenpsykiatreihin.
Asiantuntijana lasten- ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Pekka Räisänen.