Mehiläisen Pisto-podcastin Työterveyden uusi suunta -sarjassa keskustellaan työuupumuksesta, kun Mehiläisen Työelämäpalveluiden liiketoimintajohtaja Antti Miettisen vieraaksi saapuu DNA:n henkilöstöjohtaja Marko Rissanen.
Katso video
Kuuntele podcast
Marko Rissasella diagnosoitiin vakava työuupumus vuonna 2009. Prosessi oli pitkä ja kulkee Markon mukana yhä tänä päivänä.
”Minun kohdallani työuupumus on ehkä väärä sana, sillä ihmiset ovat kokonaisuuksia, joihin vaikuttaa monet asiat. Minun tapauksessani perhe-elämä, nuoret lapset ja suuri työmäärä muodostivat kokonaisuuden, joka varmasti vaikutti siihen, että ajauduin uupumukseen. Kaikki seinät alkoivat kaatua päälle”, Marko kertoo.
Markon silloinen esihenkilö sanoi hänelle tuolloin, että koti on turvasatama. Jos asiat ovat kotona hyvin, se tukee työelämää – ja päinvastoin.
Selittämättömät oireet alkavat
Alussa Marko ei myöntänyt omaa tilannettaan. Hän sai erilaisia oireita, joiden takia hän hakeutui työterveyteen tutkimuksiin, joissa ei löydetty mitään selitystä oireille. Oireet olivat esimerkiksi alavatsakipuja ja näköongelmia. Kokonaisuudessaan erilainen oireilu kesti lähes 9 kuukautta.
”Yhtenä päivänä palatessamme lomalta Suomeen, minulla alkoi päänsärky. Päänsärky ei loppunut ja viikon päästä menin lääkäriin, jossa vihdoin alettiin yhdistää historiaani ja taustojani. Minulla oli liian monenlaisia oireita ilman konkreettista syytä. Tämän keskustelun jälkeen kävi niin, että jäin välittömästi kahden, kolmen kuukauden sairaslomalle ja aloitin keskustelut psykologin kanssa”, Marko muistelee.
Marko kertoo tehneensä aivan liian pitkiä työpäiviä ja koki olevansa kaikkivoipa ihminen, joka pystyy ja jaksaa mitä vain. Ympäristö näki oireet ja kannusti menemään työterveyshuoltoon. Myös esihenkilö totesi, ettei kaikki ole nyt kunnossa.
”En itse hyväksynyt tätä asiaa, koin velvollisuudekseni saada työasiat hoidettua. Yritin vain tsempata aina kohti seuraavaa etappia, jolloin muka helpottaa. Odotin esimerkiksi joululomaa ja kesälomaa, että silloin sitten huilin. Mutta ongelma onkin siinä, että lomaa ei ole tehty töistä palautumiseen vaan siihen, että levätään ja kasataan energiaa. Ajattelin loman tarkoituksen väärin”, Marko kertoo.
Olenko enää tarpeellinen?
Yksi tärkeä oppi uupumuksen matkalta on ollut se, että pelkkään suorittamiseen ei pitäisi ajautua. Myös ajattelulle tulisi jäädä aikaa ja energiaa. Markon tunnollisuudesta kertoo lisäksi se, että hänestä oli pelottavaa jäädä pois töistä ja hän mietti, hoituvatko asiat ilman häntä.
”Tietysti heräsi myös sellaisia pelkoja, että olenko enää osa organisaatiota pitkän poissaolon jälkeen. Olenko enää tarpeellinen? Mielessäni pyöri myös se, tulenko kuntoon vai en”, Marko avaa erilaisia ajatuksiaan.
Työpaikalta annettiin Markolle täysi rauha ja välitettiin viesti siitä, että nyt hänen on aika keskittyä itseensä. Markosta työnantajan on tärkeää tehdä tämä selväksi uupuneelle. Myös psykologin apu on tärkeässä roolissa, kun korjataan omia ajatusmalleja.
”Mietimme yhdessä psykologin kanssa keinoja, jolla voin luoda uutta rakennetta päiviini. Aloitin joka aamuni kävelylenkeillä ja keskityin itseeni. Päätin tehdä joka elämän osa-alueella valintoja, jotka tukevat onnellisuuttani”, Marko kertoo.
Työ on vain osa elämää
Marko käyttää saamiaan oppeja edelleen työssään. Yksi tärkeä teema on, että työ on vain osa elämää. Ihmiset eivät ole vain suorittajia, joten hyvä tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä auttaa voimaan ja jaksamaan paremmin. Tällöin olemme myös tuottavampia.
”On tärkeää miettiä, miten tauotamme työtä. Korona-aika on loistava esimerkki siitä, miten etätyössä ajauduimme pitkiin palaveriputkiin. Tämä ohjaa muuta työtä iltaan”, Marko sanoo.
Yksilöllä on valtava vastuu ja tässä maailmassa yksi keskeisimpiä työelämätaitoja on itsensä johtaminen. Marko antaa konkreettisen vinkin:
”Olen varannut itselleni yhden päivän viikosta aikaa ajatella ja keskittyä. Tällöin työt eivät siirry niin vahvasti iltaan. Lisäksi liikunta on tosi tärkeää!”
Marko toivoo, että uskallamme puhua asioista ja myös hyväksyä omat tilanteemme. Työterveyshuolto on hänen mukaansa aivan ehdoton ja työyhteisössä pitäisi kannustaa puhumaan asioista.
”Miten luomme matalan kynnyksen mahdollisuuksia tuoda asioita esille? On oltava kanavia, joista saamme apua ja tukea. Esimerkiksi virtuaaliset palvelut ovat olleet hyödyllisiä eli keinoja on siis jo monenlaisia”, Marko sanoo.
Marko neuvookin lopuksi, että jokaisen olisi hyvä muistaa, että kukaan ei ole superihminen. Myös esihenkilö voi tuoda työpaikalle puhumisen kulttuuria, jossa uupumuksesta tai riskistä uupua puhuttaisiin avoimesti. Esihenkilöillä ja kollegoilla olisi hyvä olla kyky tunnistaa, jos joku vaikuttaa uupuneelta eikä jaksa enää olla samalla tavalla läsnä.