- Punkkirokote eli puutiaisaivotulehdusrokote (TBE-rokote) on tehokas tapa estää puutiaisaivotulehdusta.
- Perussuoja saavutetaan kolmella pistoksella, joista kaksi ensimmäistä annetaan ennen punkkikautta ja kolmas seuraavana talvena.
- Punkkirokote suojaa vain puutiaisaivotulehdukselta, ei borrelioosilta tai muilta punkin levittämiltä taudeilta.
Punkkirokotteella eli puutiaisaivotulehdusrokotteella tai TBE-rokotteella, voidaan estää sairastuminen virusperäiseen puutiaisaivotulehdukseen.
Puutiaisaivotulehdusrokote on tarpeellinen erityisesti niille, jotka oleskelevat viikkoja tai kuukausia puutiaisaivokuumeen esiintymisalueilla ja liikkuvat paljon luonnossa.
Punkkirokotus voidaan antaa jo yli 1-vuotiaille lapsille, mutta alle 7-vuotiaat sairastuvat harvoin puutiaisaivotulehdukseen ja silloinkin yleensä lievin oirein. Asiaa tunnetaan kuitenkin huonosti ja pienilläkin lapsilla on diagnosoitu vaikeita, TBE-viruksen aiheuttamia aivokuumeita, joten rokote on hyödyllinen myös lapsilla punkkialueilla liikuttaessa.
Vaikka puhutaan punkkirokotteesta, on hyvä muistaa, että TBE-rokote antaa suojaa vain puutiaisaivotulehdukselta, ei muilta punkin levittämiltä taudeilta, kuten borrelioosilta. Jos punkin puremasta saa rokotteesta huolimatta rinkulamaisen ihottuman, se voi kieliä borrelioositartunnasta. Tällöin kannattaa mennä lääkäriin viipymättä, koska varhaisvaiheen borrelioosi voidaan usein hoitaa antibiootilla.
Punkkirokote ei myöskään suojaa itse punkeilta eikä punkkien tarttumiselta ihoon. Punkkien tarttumista voi ehkäistä parhaiten suojaavalla vaatetuksella ja punkkeihin tehoavalla hyönteiskarkotteella. Myös huolellisia punkkitarkastuksia kannattaa tehdä säännöllisesti.
Punkkirokote eli puutiaisaivotulehdusrokote (TBE-rokote) on tehokas tapa estää puutiaisaivotulehdusta, ja se ehkäisee noin 90 % tartunnoista.
Perussarja koostuu yleensä kolmesta annoksesta, joista ensimmäiset kaksi annetaan 1–3 kuukauden välein ja kolmas annos 5–12 kuukautta toisen annoksen jälkeen. Tehosteannoksia suositellaan sen jälkeen säännöllisin väliajoin.
Täysi rokotesuoja on voimassa kahden viikon kuluttua toisesta pistoksesta.
Jotta puutiaisaivokuumeen rokotesuoja säilyy kolmen annoksen perussuojan jälkeen, on tärkeä ottaa määräajoin tehosterokotteita.
Ensimmäinen tehoste annetaan kolmen vuoden kuluttua viimeisestä perusrokotusannoksesta. Seuraavien tehosteiden välit vaihtelevat eri ikäisillä:
- 1-7-vuotiaat: Alle 7-vuotiaat sairastuvat harvoin vakavasti, mutta rokote voi olla suositeltavaa, jos lapsi viettää paljon aikaa riskialueilla. Asiaa tunnetaan kuitenkin huonosti ja pienilläkin lapsilla on diagnosoitu vaikeita aivokuumeita TBE-viruksen aiheuttamina.
- Alle 50-vuotiaat: kymmenen vuoden välein
- 50–60-vuotiaat: viiden vuoden välein
- Yli 60-vuotiaat ja henkilöt, joiden immuunijärjestelmä on heikentynyt: kolmen vuoden välein
Punkkirokote on puutiaisaivotulehdusta (TBE) ehkäisevä rokote, joka suojaa TBE-viruksen aiheuttamalta aivokuumeelta ja muilta vakavilta terveysongelmilta.
Vaikka puhutaan punkkirokotteesta, antaa TBE-rokote suojan vain puutiaisaivotulehdukselta, ei muilta punkin levittämiltä taudeilta, kuten borrelioosilta. Jos punkin puremasta saa rokotteesta huolimatta rinkulamaisen ihottuman, voi se olla merkki borrelioositartunnasta. Tällöin kannattaa mennä lääkäriin, koska varhaisvaiheen borrelioosi voidaan usein hoitaa antibiootilla.
Punkkirokote ei myöskään suojaa itse punkeilta eikä punkkien tarttumiselta ihoon. Punkkien tarttumista voi ehkäistä parhaiten suojaavalla vaatetuksella ja punkkeihin tehoavalla hyönteiskarkotteella. Myös huolellisia punkkitarkastuksia kannattaa tehdä säännöllisesti.
Punkkirokotetta suositellaan erityisesti henkilöille, jotka asuvat tai viettävät aikaa TBE-viruksen esiintymisalueilla, kuten metsissä ja ruohikkoisilla alueilla, missä puutiaiset ovat yleisiä.
Punkkirokotteen voi ottaa milloin tahansa vuoden aikana, mutta paras aika on talvikuukausina ennen punkkikauden alkua, jotta suoja ehtii muodostua ennen altistumista.
Aikuinen tai lapsi saa perussuojan puutiaisaivotulehdusta vastaan ottamalla kolme pistosta lihakseen annettuna. Kaksi ensimmäistä pistosta on hyvä saada ennen punkkikautta talvikuukausina 1–3 kuukauden väliajalla. Kolmas pistos annetaan seuraavana talvikautena.
Täysi rokotesuoja on voimassa kahden viikon kuluttua toisesta pistoksesta. Jos rokotukset aloitetaan myöhäisessä vaiheessa ennen altistumista, voidaan käyttää nopeutettuja rokotusohjelmia suojan saamiseksi.
Perussarja koostuu yleensä kolmesta annoksesta, joista ensimmäiset kaksi annetaan 1–3 kuukauden välein ja kolmas annos 5–12 kuukautta toisen annoksen jälkeen. Tehosteannoksia suositellaan sen jälkeen säännöllisin väliajoin.
Jotta puutiaisaivokuumeen rokotesuoja säilyy kolmen annoksen perussuojan jälkeen, on tärkeä ottaa määräajoin tehosterokotteita.
Ensimmäinen tehoste annetaan kolmen vuoden kuluttua viimeisestä perusrokotusannoksesta. Seuraavien tehosteiden välit vaihtelevat eri ikäisillä:
- Alle 50-vuotiaat: kymmenen vuoden välein
- 50–60-vuotiaat: viiden vuoden välein
- Yli 60-vuotiaat ja henkilöt, joiden immuunijärjestelmä on heikentynyt: kolmen vuoden välein
Kyllä, punkkirokote voidaan antaa yleensä yli 1-vuotiaille lapsille. Alle 7-vuotiaat sairastuvat harvoin vakavasti, mutta rokote voi olla suositeltavaa, jos lapsi viettää paljon aikaa riskialueilla.
Asiaa tunnetaan kuitenkin huonosti ja pienilläkin lapsilla on diagnosoitu vaikeita aivokuumeita TBE-viruksen aiheuttamina.
Punkkirokotteen aiheuttamat oireet eli sivuvaikutukset ovat samankaltaisia kuin muillakin rokotteilla.
Rokotetuille saattaa ilmaantua
- huonovointisuutta
- päänsärkyä
- väsymystä
- lyhytaikaisia paikallisoireita
- joskus jäsenten särkyä ja imusolmukkeiden turvotusta.
Erityisesti pienillä lapsilla tavallinen oire on kuume ja sitä esiintyy lähinnä ensimmäisen rokotuskerran jälkeen.
Punkkirokotetta voi harkita myös raskaana ollessa, jos oleskelee yli kuukauden riskialueella ja liikkuu paljon luonnossa.
Imettävä äiti voi ottaa punkkirokotteen.
Voit tarkistaa punkkirokotteen ajantasaisen hinnan hinnastosivulta.
Voit varata ajan punkkirokotteeseen eli puutiaisaivotulehdusrokotteeseen verkkoajanvarauksen kautta tai soittamalla asiakaspalvelunumeroomme 010 414 00.
Saat rokotuksen useimmista Mehiläisen toimipisteistä myös ilman ajanvarausta. Asiakaspalveluun soittamalla voit tarkistaa, onko toimipisteessä rokotteita saatavilla.
Jos et asu tai viettää aikaa riskialueilla, rokotetta ei yleensä tarvita. Kuitenkin matkustettaessa riskialueille rokotteen ottaminen voi olla suositeltavaa.
Vaikka puhutaan punkkirokotteesta, on hyvä muistaa, että TBE-rokote antaa suojaa vain puutiaisaivotulehdukselta, ei muilta punkin levittämiltä taudeilta, kuten borrelioosilta. Jos punkin puremasta saa rokotteesta huolimatta rinkulamaisen ihottuman, se voi kieliä borrelioositartunnasta. Tällöin kannattaa mennä lääkäriin viipymättä, koska varhaisvaiheen borrelioosi voidaan usein hoitaa antibiootilla.
Punkkirokote ei myöskään suojaa itse punkeilta eikä punkkien tarttumiselta ihoon. Punkkien tarttumista voi ehkäistä parhaiten suojaavalla vaatetuksella ja punkkeihin tehoavalla hyönteiskarkotteella. Myös huolellisia punkkitarkastuksia kannattaa tehdä säännöllisesti.
Punkkirokote eli puutiaisaivotulehdusrokote ei suojaa borrelioosilta tai muilta punkin levittämiltä taudeilta. Jos punkin puremasta saa rokotteesta huolimatta rinkulamaisen ihottuman, se voi kieliä borrelioosi-tartunnasta ja tällöin kannattaa hakeutua lääkäriin viipymättä.
Puutiaisaivotulehdusrokotetta ei saa antaa alle 1-vuotiaalle lapselle. Vakava kananmuna-allergia tai vakava allerginen reaktio aiemmin saadulle puutiaisaivotulehdusrokotteelle voivat olla vasta-aiheena rokottamiselle. Kyseessä on silloin kuitenkin anafylaksian tasoinen reaktio. Tavallisesti kananmunalle allergisen voi hyvin rokottaa. Mikäli olet saanut aiemmin välittömän reaktion kananmunaa sisältävästä rokotteesta, kannattaa keskustella siitä lääkärin kanssa.
Rokotteita on olemassa kaksi valmistetta, joista on myös lapsille omat versiot. Valmisteiden ikärajat lapsilla ja antoajat vaihtelevat. Rokotevalmisteen valinnasta voi keskustella rokotuksen antajan kanssa.
Perussuojan puutiaisaivotulehdusta vastaan saa ottamalla kolme pistosta lihakseen annettuna. Kaksi ensimmäistä pistosta on hyvä saada ennen punkkikautta talvikuukausina 1–3 kuukauden väliajalla. Kolmas pistos annetaan seuraavana talvikautena. Täysi rokotesuoja on voimassa kahden viikon kuluttua toisesta pistoksesta.
Verkkoajanvarauksen lisäksi voit varata punkkirokotuksen soittamalla asiakaspalvelunumeroomme 010 414 00.
Saat rokotuksen useimmista toimipisteistä myös ilman ajanvarausta. Asiakaspalveluun soittamalla voit tarkistaa, onko toimipisteessä rokotteita saatavilla.
Punkkirokotteen hinta on alk. 62 €.