Laskimotukoksia eli veritulppia esiintyy nuorilla aikuisilla harvoin. Iän karttuessa riski saada veritulppa moninkertaistuu. Mikäli epäilet veritulppaa, on aina syytä hakeutua lääkäriin samana tai viimeistään seuraavana päivänä.
Veritulppa nuorella?
Nuoren ihmisen verisuonitukoksen taustalla saattaa olla joko perinnöllinen tukosalttius tai jokin muu altistava tekijä. Taustatekijät on syytä selvittää ja räätälöidä hyytymistä ehkäisevä hoito potilaan erityispiirteet huomioiden. Myös muu perhe saattaa tarvita tutkimuksia.
Yksi nuori aikuinen tuhannesta sairastuu syvään laskimotukokseen. Tyypillisesti verisuonitukos on joko alaraajassa tai vaikeammassa tapauksessa keuhkoissa. Iän karttuessa myös riski saada verisuonitukos lisääntyy selvästi ja yli 70-vuotiailla se on jo yksi sadasta.
Laskimotukoksen oireet
Tyyppioireet ovat alaraajan kipu ja turvotus. Keuhkoveritulppa voi olla vaikeassa muodossaan henkeä uhkaava ja aiheuttaa voimakkaan hengenahdistuksen, huonovointisuuden ja tajunnanmenetyksen. Yleensä oireet alkavat nopeasti, mutta joskus ne voivat kehittyä päivien tai jopa viikkojen aikana. Mikäli epäilee veritulppaa, on aina syytä hakeutua lääkäriin samana tai viimeistään seuraavana päivänä.
Tilanne arvioidaan käyttämällä mm. erilaisia riskipisteytyksiä apuna. Mikäli lääkäri epäilee laskimotukosta, hän voi pyytää potilaasta verikokeen, d-dimeerin. Jos se on normaali, on verisuonitukos erittäin epätodennäköinen eikä jatkotutkimuksia yleensä tarvita. Koholla oleva d-dimeeriarvo ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tukos olisi varmistunut, sillä arvo voi nousta hyvin monesta muustakin syystä, kuten kuumeen, infektion tai vamman takia. Jos kuitenkin tukosepäily on vahva, jatketaan tutkimuksia.
Laskimotukos sääressä tai reidessä voidaan todeta ultraäänitutkimuksen avulla. Keuhkoveritulppa näkyy tietokonetomografiassa, joka tehdään tarvittaessa useimmiten sairaalan päivystyksessä.
Lue myös: Mikä aiheuttaa suonikohjut?
Miten veren hyytymistä voi ehkäistä?
Veritulpan hoidossa käytetään veren hyytymistä ehkäisevää lääkitystä. Yleensä ns. liuotushoito ei ole tarpeellinen, sillä elimistö poistaa tukoksen vähitellen omilla entsyymeillään. Hoito aloitetaan useimmiten ihon alle annettavilla pienimolekulaarisen hepariinin pistoksilla. Sairaanhoitaja opettaa potilaalle pistostekniikan ja hoito voidaan toteuttaa ongelmattomissa tapauksissa kotona. Tukoksen ehkäisemiseksi joudutaan lähes aina aloittamaan myös pidempiaikainen hyytymistä ehkäisevä lääkitys.
Hoidon kesto on yksilöllinen, pääsääntöisesti vähintään puoli vuotta. Joskus suuren uusiutumisvaaran tilanteissa joudutaan turvautumaan elinikäiseen estolääkitykseen. Hoitolinjoja on käsitelty kansallisessa Käypä hoito -suosituksessa.
Tablettimuodossa on ollut perinteisesti käytössä varfariini eli Marevan®. Lääkkeen annostelu on yksilöllistä ja perustuu säännöllisesti otettuihin verikokeisiin. INR-arvo mittaa veren hyytymistä. Tavoitteena on yleensä INR välillä 2-3. Jos arvo on matalampi, lääkeannos on liian pieni. Jos INR nousee selvästi yli 4:n kasvaa vuotokomplikaation vaara merkittävästi.
Alkuvaiheessa potilas voi joutua käymään laboratoriossa muutaman päivän välein, jotta sopiva annostus löydetään. Annoksen vakiinnuttua täytyy INR-arvoa seurata vähintään kerran kuukaudessa. Marevanin® annosteluun ja tehoon vaikuttaa hyvin moni muu lääke. Pääsääntönä voikin pitää sitä, että jos mikä tahansa muu lääke aloitetaan tai lopetetaan, on INR-arvo syytä tarkistaa viikon kuluttua muutoksesta. Tämä koskee myös reseptivapaita käsikauppalääkkeitä ja luontaistuotteita. Näin vältytään monilta ongelmilta hoitotasapainossa.
Tabletteina on käytössä myös uudempia antikoagulantteja, joiden etuna on se, ettei laboratorioseurantaa tarvita. Haittapuolena on korkea hinta ja se, ettei (mahdollisessa vuototilanteessa) ole vastavaikuttajaa yhtä lukuun ottamatta.
Puristussukka ehkäisee laskimovaurioita ja vähentää myöhäisongelmia
Lääkinnällinen hoitosukka kuuluu tärkeänä osana jalan syvän laskimotukoksen jälkihoitoon. Mittojen mukaan tehty puristussukka ehkäisee kohonneen laskimopaineen aiheuttamia vaurioita jalan laskimoiden läpissä ja vähentää oikein käytettynä myöhäisongelmia, kuten taipumusta hankalaan turvotteluun ja särkyyn. Sukkaa tulisikin käyttää vähintään kaksi vuotta päivittäin täyden tehon saavuttamiseksi.
Kun potilaalla on todettu laskimotukos, on syytä selvittää sen aiheuttaja. Lääkäri arvioi, onko taustalla jokin altistava tekijä. Tärkeää on kysyä, millainen potilaan vointi on ollut ennen sairastumista. Tyypillisesti taustalla on vamma tai kirurginen toimenpide, joka on vaatinut vuodelepoa tai alaraajan kipsausta. Myös moniin yleissairauksiin liittyy suurentunut veren hyytymisalttius.
Pahanlaatuisiin kasvaimiin voi liittyä veritulppataipumusta. Mikäli potilaan oireet ja lääkärin tutkimushavainnot viittaavat syövän mahdollisuuteen, jatketaan tutkimuksia usein erilaisin kuvantamistutkimuksin (röntgen, ultraääni ym.). Jos mitään yksittäistä selittävää tekijää ei löydy, puhutaan idiopaattisesta tukoksesta.
Onko veritulppa perinnöllinen?
Lääkärin on tärkeä selvittää, onko potilaalla poikkeavaan tukostaipumukseen viittaavia piirteitä. Näitä ovat nuori ikä, lähisukulaisten sairastamat veritulpat, uusiutuneet veritulpat, tukokset poikkeuksellisissa paikoissa tai ilman selvää altistavaa tekijää. Viimeisten 10 vuoden aikana on löydetty useita perinnöllisiä tekijöitä, jotka lisäävät tukostaipumusta. Näitä poikkeavuuksia pystytään tutkimaan verinäytteestä.
Suurin osa tunnetuista mutaatioista liittyy lähinnä laskimotukoksiin, mutta myös valtimotukosten riskitekijöitä on tutkittu runsaasti. Tieto perinnöllisestä alttiudesta yhdessä muiden altistavien tekijöiden kanssa voi vaikuttaa estohoidon kestoon ja toimenpiteisiin riskitilanteissa. Mikäli mahdollinen perinnöllinen tukosalttius varmentuu, on myös lähisukulaisten (vanhemmat, sisarukset, vähintään murrosikäiset tai vanhemmat lapset) tutkiminen usein aiheellista. Tieto tukosalttiudesta auttaa ehkäisemään tukoksia suuren riskin tilanteissa, kuten leikkausten yhteydessä ja pitkittyneessä vuodelevossa.
E-pillerit ja hormonikorvaushoito sekä raskaus lisäävät veren hyytymistaipumusta, joten poikkeavan tukostaipumuksen yhteydessä tarvitaan usein neuvontaa näissä tilanteissa sopivan lääkityksen valitsemiseksi. Joskus poikkeava tukostaipumus voi löytyä myös toistuvien keskenmenojen taustalta.
Suomalaisilla yleistä tietyt perinnölliset poikkeavuudet
Suomalaisilla yleisin perinnöllinen poikkeavuus on APC-resistenssi eli hyytymistekijä V:n Leiden-mutaatio, jota kantaa lähes 4% aikuisista. Rutiinisti tutkitaan sen lisäksi hyytymistekijä II:n mutaatio, proteiini C:n ja proteiini S:n sekä antitrombiinin toiminta ja fosfolipidivasta-aineet. Uusia molekyylejä ja testausmenetelmiä tutkitaan meillä ja maailmalla kiihkeästi, joten tilanne tulee lähivuosina varmasti muuttumaan. Veren hyytymisen säätely on monimutkainen järjestelmä, jonka syvällinen ymmärtäminen vaatii erityistä perehtyneisyyttä.
Mehiläisen lääkäriasemilla voidaan tutkia laskimotukosepäily nopeasti. Verikokeet ja alaraajojen ultraäänitutkimus voidaan tarvittaessa tehdä päivystyksellisesti. Jos hoitava lääkäri epäilee keuhkoveritulppaa, on potilas lähetettävä oman alueen päivystävään sisätautiyksikköön jatkoselvityksiin.
Laskimotukoksen taustojen selvittäminen onnistuu oman tutun lääkärin toimesta, sillä tukostaipumustutkimukset voidaan ottaa Mehiläisen laboratoriossa. Omalla vastaanotollani hoidan potilaita, joilla on todettu jokin poikkeava löydös. Silloin mietimme potilaan kanssa yhdessä sopivan hoito- ja ehkäisystrategian laskimotukosten uusiutumisen varalta. Myös sukulaisten tutkiminen voidaan luontevasti järjestää kauttamme.
Poikkeavaan tukosalttiuteen viittaavia piirteitä:
- ikä alle 45 vuotta
- toistuvat tukokset
- lähisukulaisilla tukoksia
- tukos ilman altistavaa tekijää
- tukos muualla kuin alaraajassa tai keuhkoissa.