Lasten ja nuorten rasitusvammat ovat lisääntyneet aiempiin sukupolviin verrattuna. Syitä on varmasti monia.
Kilpaa urheilevien lasten suhteellinen määrä on aiempaan nähden lisääntynyt. Tavoitteellinen kilpaurheilu aloitetaan nykyään aiempaa nuorempana. Toisaalta keskimäärin lasten arkiliikunta on vähäisempää kuin aiemmilla sukupolvilla, jolloin rasitusvamma voi syntyä melko vähäisestäkin liikunnan lisääntymisestä. Pahimmillaan rasitusvamma voi jäädä pysyväksi haitaksi ja oireilla vielä aikuisiässäkin.
Rasitusvammojen hoito on haastavaa ja niistä toipuminen vie aina vähintään viikkoja – usein kuukausia. Tämän takia tulisikin pyrkiä ennaltaehkäisemään niiden syntymistä kaikin tavoin.
Kasvupyrähdyksen aikana rasitusvamman riski suurenee
Lasten kasvu tapahtuu useimmilla lapsilla sykäyksittäin, hitaampina ja nopeampina kasvun vaiheina. Kasvupyrähdyksen aikana on rasitusvamman riski suurentunut. Tällöin tulisikin välttää huomattavaa yksipuolisen lajiharjoittelun lisäämistä ja kovilla alustoilla tärähtäviä hyppyharjoituksia. Toisaalta olisi hyvä liikkua mahdollisimman monipuolisesti.
Suurimman kasvupyrähdyksen ajankohta on pojilla useimmiten noin 14-vuotiaana ja tytöillä noin kaksi vuotta tätä ennen.
Etenkin teini-ikäisillä on yllättävän usein kliinisesti havaittavia lihaskireyksiä sekä lihastoiminnan epätasapainoa. Nämä altistavat rasitusvammoille. Niiden paras ehkäisy on mahdollisimman monipuolinen liikunta.
Liikuntaharjoittelun määrää tulisi lisätä varovasti ja vaiheittain. Hyvät liikuntavälineet, kuten sopivat kengät, auttavat osaltaan vammojen ehkäisyssä. Liikuntalajin oikeiden suoritustekniikoiden ja harjoitusolosuhteiden -harjoitusalusta, ulkoliikunnassa oikea pukeutuminen, esimerkiksi kylmällä säällä, tulisi olla optimaalisia.
Auttaako venyttely?
Vaikka venyttelyä yleisesti suositellaan, niin sen ei ole todettu suoranaisesti ehkäisevän rasitusvammoja. Jo syntymään päässeet lihaskireydet parantuvat parhaiten oikean tyyppisillä lihas- ja tasapainoharjoituksilla jossa lihastoiminnan epätasapainot korjaantuvat.
Toiset lapset saavat rasitusvamman muita herkemmin. Osasyy on ihmisten vaihteleva anatomia ja perinnölliset tekijät, mutta tuoreimpien tutkimusten mukaan myös etenkin kyky ”joustaa” hypyistä ja juoksuaskeleessa vaihtelee eri ihmisillä.
Tätä joustavuutta voidaan harjoittaa paremmaksi. Esimerkiksi yhden jalan tasapainoharjoitteet ja hypystä laskeutumisharjoitukset kahdelle jalalle, eli ns. hidastuvuusharjoitukset, voivat auttaa. Näillä harjoitteilla on todettu olevan selvä hyöty vammojen ehkäisyssä.
Mihin rasitusvamma yleensä iskee?
Kasvuikäisen rasitusvamma paikallistuu useimmiten sellaiseen luun kasvulinjaan, jonka läheisyyteen kiinnittyy jonkin ison lihaksen jänne. Tämän apofysiitiksi kutsutun rasitusvamman oireita ovat paikallinen kipu, usein paineluarkuus sekä joskus myös silminnähtävä paikallinen turvotus.
Apofysiitin tyyppipaikkoja ovat kantapää, polven etuosa sekä lantion etu- ja takapuolen jänteiden kiinnityskohdat. Myös yläraajassa voi esiintyä apofysiittejä tai muita rasitusvammoja, esimerkiksi tenniksen pelaajilla, mutta ne ovat selvästi harvinaisempia.
Apofysiitin hoito on aina rasituksen vähentäminen kivuttomalle tasolle, kunnes kipu sallii omaan liikuntalajiin palaamisen. Apofysiitin hoito, toipumisen kesto ja fysioterapeutin ohjaaman kuntoutuksen tarve tulisi etenkin kilpaurheilijalla arvioida ja suunnitella tapauskohtaisesti.
Oikein hoidettuna apofysiitti paranee käytännössä aina oireettomaksi, viimeistään kun kasvu vahvistaa kasvulinjan paremmin rasitusta kestäväksi.
Kasvuikäisen kipujen taustalla voi olla lukuisia muitakin sairauksia. Tämän takia lapsen nivelen seudun kivuissa tulisi herkästi kääntyä lääkärin puoleen. Useimmiten apofysiitin diagnoosi on kuitenkin kliininen eikä erityisiä tutkimuksia välttämättä tarvita.
Selkäkipuun täytyy aina suhtautua vakavasti
Lasten ja nuorten alaselän rasitusvammat ovat viime vuosina lisääntyneet tavoitteellisen kilpaurheilun lisääntymisen myötä. Teini-ikäisen urheilijan pidempään jatkuneen selkäkivun syynä on useimmiten alkava rasitusmurtuma lannenikamassa. Näissäkin hoitona on lepo kipua aiheuttavasta urheilusta sekä useimmiten fysioterapia.
Myös riittävän jäykkä tukiliivi voi olla tarpeen. Hoito kestää useimmiten kolmesta kuuteen kuukautta, mutta tarpeeksi ajoissa aloitettu hoito voi lyhentää toipumista huomattavastikin. Lanneselässä kuvantamistutkimukset ovat usein tarpeen diagnoosin varmistamiseksi sekä yksilökohtaisen hoitosuunnitelman laatimiseksi.
Kasvuikäisen selkäkipuun tulisi aina suhtautua vakavasti, välttää urheilua kunnes kipu rauhoittuu ja oireen pitkittyessä hakeutua asiantuntevan lääkärin arvioitavaksi.
Monipuolisuus on tärkeää
Liikunnan tulisi olla mahdollisimman monipuolista. Arkiliikuntaa tulisi lapsillakin pyrkiä lisäämään, esimerkiksi koulumatkat voi pyöräillä ja käyttää portaita hissin sijaan. Metsäretket ja puissa kiipeily ovat loistavia monipuolisen liikkumisen muotoja. Tavoitteellisesti kilpaurheilevan lapsen tulisi oman lajin vastapainoksi harrastaa myös jotain täysin erilaista liikkumista; salibandy ei esimerkiksi ole vastapaino jääkiekon pelaamiselle.
Niin aikuisilla kuin lapsillakin riittävät yöunet sekä sopivan runsas ja terveellinen ravinto lisäävät terveitä liikuntapäiviä. Kipeänä, väsyneenä, nälkäisenä tai kipulääkkeen turvin ei tule urheilla.
Kasvuikäisen selän tai nivelen kivun yllättäessä tulisi keskeyttää urheilu siksi aikaa, kunnes kipu rauhoittuu. Kivuttomia liikuntamuotoja voi jatkaa sekä kipeää aluetta hoitaa kylmällä ja tehdä lihashuoltoa esimerkiksi venyttelemällä. Kivun pitkittyessä on lääkärikäynti tarpeen.
Lue lisää: Lasten rasitusvammat
Blogitekstin on kirjoittanut ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Kari Kangassalo, joka on erityisesti kiinnostunut kasvuikäisten urheiluun liittyvistä ongelmista ja toimii Urheilu Mehiläisen lääkärinä.
Jatka keskustelua blogin aiheesta Mehiläisen Facebookissa, Twitterissä ja LinkedInissä!