Yleisimpiä lasten allergisten reaktioiden aiheuttajia ovat ulkoiset tekijät kuten siitepölyt, eläinpöly sekä eräät ruoka-aineet. Allergian aiheuttaja voi kuitenkin olla lähes mikä tahansa. Allergioiden syyn selvittäminen on tärkeää.
- Lasten allergiaoireet vaihtelevat iän mukaan, ja ne voivat ilmetä jo ensimmäisten elinkuukausien aikana atooppisena ihottumana.
- Allergiaoireita voidaan lieventää tehokkaasti välttämällä allergeeneja sekä oireiden mukaisella lääkityksellä.
- Allergiatesteillä voidaan saada tarkempaa tietoa allergian aiheuttajasta.
- Siedätyshoidon avulla pyritään parantamaan sietokykyä.
Aikuisen on hyvä olla selvillä omista ja lapsensa allergioista. Allergisoivat tekijät on myös hyvä kartoittaa etukäteen, jotta niille altistumista voidaan minimoida ja välttää.
Allerginen oireilu vaihtelee lapsella iän mukaan. Jo ensimmäisten elinkuukausien aikana lapsella saattaa esiintyä atooppista ihottumaa. Osalle näistä lapsista kehittyy myöhemmin ruoka-aineallergia ja osalle siitepölyallergia tai astma.
- Allergiatesteillä saadaan tarkempaa tietoa allergian aiheuttajasta ja keuhkojen toimintakokeella voidaan selvittää mahdollista astmaa.
- Allergeenien välttämisellä ja oireiden mukaisella lääkityksellä voidaan allergiaoireita lieventää tehokkaasti.
- Siedätyshoidolla pyritään parantamaan sietokykyä. Osa allergioista saadaan tällä tavalla väistymään pysyvästi.
- Lievemmissä allergisten reaktioiden hoidossa käytetään antihistamiinia.
- Vaikeammat oireet vaativat lisäksi kortisonia.
- Vakavimpien allergisten oireiden ensiapu on adrenaliini.
Kaikkien allergisten sairauksien hoidossa tavoitteena on saavuttaa mahdollisimman vähäoireinen, tasapainoinen ja hyvä elämä.
Tietyissä allergisissa oireissa on syytä hakeutua lääkärille mahdollisimman pian. Tällaisia ovat:
- hankalahoitoinen ihottuma
- voimakas reaktio johonkin ruoka-aineeseen
- hengenahdistus
- ja muut voimakkaat reaktiot.
Lasten allergologiaan ja keuhkotauteihin erikoistunut lastenlääkärimme Ove Mickelsson keskustelee alla olevalla haastatteluvideolla lasten allergioista, allergioiden synnystä ja ehkäisystä, allergioiden perinnöllisyydestä sekä siitä, milloin lapsi tulisi viedä tutkimuksiin, mitkä ovat yleisimmät allergiatutkimukset ja miten allergioita voidaan hoitaa.
Yleisimpiä allergisten reaktioiden aiheuttajia ovat ulkoiset tekijät kuten siitepölyt, eläinpöly sekä eräät ruoka-aineet. Allergian aiheuttaja voi kuitenkin olla lähes mikä tahansa.
Allergioiden syyn selvittäminen on tärkeää, jotta allergeenien altistumista voidaan minimoida ja välttää. Aikuisen on hyvä olla selvillä omista ja lapsiensa allergioista.
Allergiatesteillä saadaan tarkempaa tietoa allergian aiheuttajasta ja keuhkojen toimintakokeella voidaan selvittää mahdollista astmaa. Allergeenien välttämisellä ja oireiden mukaisella lääkityksellä voidaan allergiaoireita lieventää tehokkaasti. Siedätyshoidolla pyritään parantamaan sietokykyä.
Lievemmissä allergisten reaktioiden hoidossa käytetään antihistamiinia. Vaikeammat oireet vaativat lisäksi kortisonia. Vakavimpien allergisten oireiden ensiapu on adrenaliini.
Tietyissä allergisissa oireissa, kuten hankalahoitoinen ihottuma, voimakas reaktio johonkin ruoka-aineeseen, hengenahdistus ja muut voimakkaat reaktiot, on syytä hakeutua lääkärille mahdollisimman pian.
Lasten allergialääkärit eli lasten allergologit ovat lastentautien erikoislääkäreitä, jolla on lisäkoulutus lasten astmaan sekä allergisten sairauksien hoitoon.
Mehiläisen lastentautien erikoislääkärit ovat apunasi, kun lapsella on allergiaan viittaavia oireita.
Jos lapsi kärsii allergiaoireista, voit varata ajan myös korvalääkärillemme.
Myös yleislääkärimme ovat apuna tilanteen vaatiessa.
Digineuvolassa voit kysyä lapsen hoitoon tai vanhemmuuteen liittyen. Koulutetut kätilöt ja hoitajat ovat tukenasi 24/7, joko kertamaksulla tai kiinteään kuukausihintaan.
Kysyttävää lasten allergiasta tai allergiaoireista? Digiklinikaltamme saat vastauksen nopeasti ja kätevästi. Etävastaanotolla hoidetaan oireita ja sairauksia, jotka eivät vaadi fyysistä tutkimusta.