Kipu
Vaivaako vatsakipu eli mahakipu? Katso, milloin kannattaa lähteä lääkäriin
Seksuaalisuus
Päivän kohokohtia: herkullinen ruokailu
Arkipäivien vilskeessä ruokailu jää helposti muiden askareitten jalkoihin. Vaikka kyllähän jokainen tietää, miten tärkeää on pysähtyä ja rauhoittua hetkeksi hyvän ruuan ääreen. Ja aina ei voi syyttää edes kiirettä, vaan yksinkertaisesti ei vaan tee mieli syödä – silti säännöllisestä ruokailusta on hyvä pitää kiinni.
Palvelunumerot asiakkaalle
Jutan tarina
Jutalla on ollut toistuva ylähengitystietulehdus. Heti, kun hän saa nuhan, se menee keuhkoihin ja poskionteloihin. Sairausloman sijaan Jutta sai apua vaivaansa ja mopon hoito-ohjeita kaupan päälle.
Lääkärintodistus ja lääkärinlausunnot
Mehiläisen lääkärit ja asiantuntijat kirjoittavat erilaisia todistuksia ja lääkärilausuntoja esimerkiksi matkailua, ajokorttia, sosiaaliturvaetuutta tai vakuutusyhtiötä varten. Lääkärintodistus on nimensä mukaisesti lääkärin kirjoittama todistus tai lausunto työkyvystä, sairaudesta tai vammasta. Lääkärintodistuksia on useita erilaisia ja lääkäri voi joissakin tilanteissa kirjoittaa myös vapaamuotoisen lausunnon.