Mehiläisen työnantajan arvolupaus – millainen olemme työpaikkana?
Mehiläisen työnantajan arvolupaus kertoo teemoista, jotka ovat meille tärkeitä ja joita haluamme jatkuvasti kehittää. Arvolupaus kertoo tiivistetysti myös siitä, mitä lupaamme uusille työntekijöille työnantajana ja työyhteisönä.
Tarjoamme paljon erilaisia työmahdollisuuksia ja urapolkuja esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan tai hallinnon ja digikehityksen työtehtävien parissa.
Mehiläinen on tutkitusti ihanteellinen työnantaja
Mehiläinen on tehnyt pitkäjänteisesti työnantajakuvatyötä ja haluamme olla terveysalan ihanteellisin työnantaja. Olemme ylpeitä ja kiitollisia myös organisaation ulkopuolelta tulleista tunnustuksista.
Innostava johtaminen ja osaamisen kehittäminen
Jokaisella työntekijällä on oikeus hyvään johtajuuteen. Esihenkilömme ovat tukena kaikissa tilanteissa ja hyvään johtajuuteen kuuluu onnistumisten johtaminen ja innostavan työilmapiirin sekä yhteishengen luominen.
Rakennamme yhdessä urapolkuja, joiden avulla voimme tarjota uusia haasteita työntekijöille, jotka haluavat laajentaa osaamistaan.
Mitä ammattilaisemme kertovat meistä?
Miira, Lähihoitaja
Meillä tiimityö näkyy vahvasti jokaisessa työvuorossa ja ryhmähenki on hyvä. Työkavereihin suhtaudutaan ymmärryksellä ja kaveria autetaan aina tarpeen vaatiessa. Uudet työntekijät ja keikkalaiset otetaan ihanasti vastaan!
Virpi, Puheterapeutti
Loistava työilmapiiri ja ihanat työkaverit, kollegoiden ja esihenkilöiden vahva ammattitaito ja osaaminen, joiden tuki omassa työssä on korvaamatonta.
Ida, Asiakkuuskoordinaattori
Mahtava tiimi, ihanat työkaverit, joustavuus, kehitysmyönteisyys, työntekijöitä kuunnellaan ja huomioidaan, työhyvinvoinnista puhutaan paljon ja sitä myös kehitetään jatkuvasti.
Juha, Palvelupäällikkö
Parasta Mehiläisessä on tiivis työyhteisö, oma tiimi ja työkaverit tekevät tästä työpaikasta parhaan missä olen ikinä ollut!
Sonja, Fysioterapeutti
Parasta Mehiläisessä on ison talon laaja verkostoitumismahdollisuus huippuammattilaisiin sekä mahdollisuudet vaikuttaa omaan työnkuvaan.
Mirja-Liisa, Business Controller Trainee
Mehiläisessä parasta on laaja työyhteisö, joka arvostaa sen kaikkia jäseniä. Tuntuu, että korkeimmallakin taholla muistetaan, että jokainen tekee arvokasta työtä yhteisen tavoitteen eteen. #memehiläiset
Elämä tehtävänä – ihmiset ja asenne
Mehiläisen tarina ei ole tarina yrityksestä, vaan ihmisistä ja asenteesta. Jokainen mehiläisistä tekee tärkeää ja merkityksellistä työtä omassa roolissaan. Läpi vuosien meitä mehiläisiä on ohjannut yksi yksinkertainen asia – elämä.
Urakehitysmahdollisuudet opiskelijoista huippuammattilaisiin
Meillä pääset hyödyntämään laajasti ammattitaitoasi. Tarjoamme mielenkiintoisia sekä monipuolisia työtehtäviä ja urapolkuja useille ammattiryhmille eri liiketoiminta-alueilla ympäri Suomen.
Meillä mehiläisillä on elämä tehtävänä. Jos tunnet samoin, tule meille töihin.
Mehiläisen vastuullisuusohjelma
Mehiläisen vastuullisuusohjelma rakentuu neljän teeman ympärille. Teemat kuvastavat sitä, minkä asioiden toteuttamista Mehiläinen haluaa toiminnassaan erityisesti edistää.
Mehiläisen ammattilaiset ovat onnistumisemme edellytys. Panostamme työntekijöidemme kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, hyvään johtamiseen sekä mahdollisuuksiin kehittyä ja loistaa työssään. Työyhteisömme vaalii tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Meillä Mehiläisessä on elämä tehtävänä.
Mehiläisen laadun ytimessä on lupaus siitä, että asiakkaat ja heidän läheisensä voivat luottaa hoitomme ja hoivamme olevan yksilöllistä, sujuvaa, turvallista ja vaikuttavaa. Johdamme tiedolla, pyrimme päivittäin parempaan ja olemme digitaalisen terveydenhuollon edelläkävijä.
Kasvamme vakaasti, luomme uutta työtä ja viemme suomalaista terveysalan osaamista kansainvälisille markkinoille. Mehiläinen panostaa sosiaali- ja terveyspalveluiden innovaatioiden sekä uudenlaisten toimintamallien kehittämiseen kaikissa toimintamaissaan. Kehitämme digitaalisia terveys- ja sosiaalipalveluita alalle suuntaa näyttäen.
Mehiläiselle on tärkeää toimia kestävästi, avoimesti ja tehokkaasti läpi koko arvoketjun. Tunnemme vastuumme osana yhteiskuntaa ja haluamme toimia sen mukaisesti. Tavoitteenamme on, että eettinen toimintatapa ohjaa kaikkea toimintaamme ja asiakkaat sekä ammattilaiset mieltävät meidät alan vastuullisimmaksi toimijaksi.