Mehiläinen työnantajana – joustava, luotettava ja kehittyvä
Ammattilaistemme omien kuvausten mukaan Mehiläinen on työnantajana joustava, luotettava ja kehittyvä. Panostamme työntekijöiden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä mahdollisuuksiin kehittyä ja loistaa työssään.
Henkilöstömme viihtyy meillä aidosti ja vahvuuksiamme ovat esihenkilötyö sekä työyhteisömme yhteishenki. Esihenkilömme ovat tukena kaikissa tilanteissa ja hyvään johtajuuteen kuuluu onnistumisten johtaminen ja innostavan työilmapiirin sekä yhteishengen luominen.
Mehiläisen ulkoista työnantajakuvaa on kehitetty aidoilla teoilla sisältäpäin. Siksi olemme ylpeitä ja kiitollisia myös organisaation ulkopuolelta tulleista tunnustuksista, joista tällä sivulla on muutama esiteltynä.
Viiden tähden koulutuspaikka
Mehiläinen Länsi-Pohjan keskussairaala sekä Mehiläisen Tesoman terveysasema palkittiin Nuorten Lääkärien Yhdistyksen (NLY) ja Lääkäriliiton vuoden 2023 koulutuspaikkakyselyssä. Molemmat saivat parhaan mahdollisen arvosanan ja viiden tähden arvion. Viiden tähden arvioon ylsivät myös Mehiläinen työterveyshuolto sekä Terveyskeskus Mehiläinen eli Mehiläisen ulkoistetut terveysasemat.
Terveysalan ihanteellisin työpaikka opiskelijoille
Terveysalan opiskelijat valitsivat Mehiläisen jälleen alan ihanteellisimmaksi työpaikaksi Universumin opiskelijatutkimuksessa. Tutkimuksessa haastateltiin yli 13 000 korkeakouluopiskelijaa, jotka kertoivat näkemyksiään työnantajista ja työelämästä. Opiskelijat valitsivat Mehiläisen ihanteellisimmaksi terveysalan työpaikaksi myös vuonna 2022.
Urheilugaala – Suomen aktiivisin työpaikka 2023
Mehiläinen valittiin Suomen aktiivisimmaksi työpaikaksi Urheilugaalassa. Valinnan suorittivat Olympiakomitean ja Liikunnan aluejärjestöjen asiantuntijat. Perusteluissa todetaan, että Mehiläisen koko ja erilaiset työnkuvat huomioiden liikkumisen edistämisen toiminnot, viestintä ja olosuhteet on organisoitu esimerkillisesti.
Magnet Awards – Creating an Employer Brand 2023
Mehiläinen saavutti ensimmäisen sijan Magnet Awards 2023 -gaalassa "Creating an Employer Brand" -kategoriassa. Kategoriassa palkittiin yritys, joka on onnistuneesti rakentanut vahvaa työnantajabrändiä sekä luonut selkeän työnantajan arvolupauksen ja strategian työnantajabrändin kehittämiseen.
Rekrygaala – Vuoden työnantajabrändi 2022
Mehiläinen valittiin Rekrygaalassa vuoden 2022 työnantajabrändiksi. Vuoden työnantajabrändi -palkinto annetaan vuosittain työnantajalle, joka on systemaattisesti rakentanut suhdetta omaan kohderyhmäänsä ja tehnyt johdonmukaista ja strategista brändityötä. Asiantuntijaraati perusteli valintaansa Mehiläisen tekemällä pitkäjänteisellä työllä työnantajakuvansa eteen vakavasta osaajapulasta kärsivällä alalla.
Mitä Mehiläisen ammattilaiset kertovat meistä?
Virpi, Puheterapeutti
Loistava työilmapiiri ja ihanat työkaverit, kollegoiden ja esihenkilöiden vahva ammattitaito ja osaaminen, joiden tuki omassa työssä on korvaamatonta.
Emmi, Business Controller Trainee
Mehiläisessä parasta on positiivinen ja reipas työkulttuuri. On ilo olla osana työyhteisöä, jossa aidosti pyritään kehittämään toimintaa ja keksimään uusia tapoja toimia. Lisäksi erilaiset Mehiläisen tarjoamat urheilumahdollisuudet työajan ulkopuolella tasapainottavat työntekoa hyvin.
Miira, Lähihoitaja
Meillä tiimityö näkyy vahvasti jokaisessa työvuorossa ja ryhmähenki on hyvä. Työkavereihin suhtaudutaan ymmärryksellä ja kaveria autetaan aina tarpeen vaatiessa. Uudet työntekijät ja keikkalaiset otetaan ihanasti vastaan!
Tiina, Laboratoriohoitaja
Hyvät työkaverit! Hyvä työilmapiiri! Empaattinen esimies! Koko maan kattava laboratorio- ja lääkäriasemaverkosto.
Tytti, Työterveyslääkäri
Mehiläinen panostaa nuorten lääkäreiden koulutukseen, työtä tehdään laadukkaasti ja eettisesti ja erikoistuminen työterveyshuoltoon etenee vauhdilla. Joka päivä on kiva tulla töihin!
Katso Mehiläisen avoimet työpaikat
Tule osaksi Mehiläisen tarinaa! Tarjoamme mielenkiintoisia ja monipuolisia työtehtäviä ja urapolkuja useille ammattiryhmille eri liiketoiminta-alueilla ympäri Suomen.
Meillä mehiläisillä on elämä tehtävänä. Jos tunnet samoin, tule meille töihin.
Lue lisää Mehiläisen ammattilaisten tarinoita.