- Hormonitoiminta vaikuttaa sekä sidekudoksen että lantionpohjan lihasten ominaisuuksiin.
- Lantionpohjan lihasten toiminta kannattaa tarkistuttaa hyvissä ajoin ennen synnytystä, sillä synnytyksen myötä toimintahäiriö lantionpohjassa voi vaikeutua.
- Raskaus ja raskausajan vaivojen sekä kivun hoito ovat oma erikoistumisalueensa, joten on tärkeää hakeutua ammattilaiselle, joka on erikoistunut juuri odottavien äitien tutkimiseen sekä hoitoon – valitse sopiva vastaanotto.
Raskausaikana hormonitoiminta muuttaa ja löystyttää sidekudosrakenteita. Sidekudosten löystyminen valmistaa naista synnytykseen ja vaikuttaa myös lantionpohjan ominaisuuksiin.
Löysät tukirakenteet vaikuttavat muun muassa lantionpohjan lihasten aktivaatioon. Myös vatsaontelopaineen säätely muuttuu monella tavalla kohdussa kasvavan vauvan takia.
Lantionpohjan lihakset muodostavat keskivartaloa tukevan lihaksiston pohjan ja niillä on merkittävä rooli niin pidätyskykyyn, ryhtiin kuin seksuaaliseen nautintoon. Lantionpohjan lihakset kannattelevat ja tukevat kaikkia lantion elimiä.
Lantionpohjan lihasten toiminta kannattaa tarkistuttaa hyvissä ajoin ennen synnytystä, sillä synnytyksen myötä toimintahäiriö lantionpohjassa voi vaikeutua.
Lantionpohjaan erikoistunut ammattilainen voi tukea lantionpohjan lihasten tunnistamista ja avustaa harjoitteissa joko sanallisesti mielikuvien avulla, käsin kosketuksen kautta tai erilaisten teknisten laitteiden avulla. Tietyissä tapauksissa raskausaikana ja välittömästi leikkausten jälkeen kannattaa noudattaa lääkärin antamia ohjeita ja rajoituksia.
Raskaus ja raskausajan vaivojen sekä kivun hoito ovat oma erikoistumisalueensa, joten on tärkeää hakeutua ammattilaiselle, joka on erikoistunut juuri raskaana olevien tutkimiseen sekä hoitoon.
- Lantionpohjan fysioterapeutti on lantionpohjan toimintaan ja ongelmiin erikoistunut fysioterapeutti.
- Äitiysfysioterapeutti osaa ottaa huomioon raskauden ja synnytysten aiheuttamat muutokset kehossa kokonaisvaltaisesti ja vaivoja ennaltaehkäisevästi.
Kuntoutuksen ammattilainen laatii sinulle yksilöllisen hoitosuunnitelman ja suunnittelee harjoitteet, jotka sopivat vaivaasi, arkeesi ja mahdollisuuksiisi.
Jo ennen synnytystä aloitettu lantionpohjan lihasten harjoittelu nopeuttaa palautumista synnytyksen jälkeen. Kuitenkin viimeistään synnytyksen jälkeen on järkevää aloittaa lantionpohjan lihasten harjoittaminen.
Hinta ei ole este lantionpohjan lihasten tutkimukselle tai hoidolle.
Tutustu hinnastoomme ja joustaviin maksutapoihimme, joiden avulla hoito on mahdollista toteuttaa erilaisissa elämäntilanteissa. Verkkoajanvarauksestamme näet kunkin asiantuntijan hinta-arvion valitusta palvelusta.
Jos olet vakuutus- tai työterveysasiakas, tarkistathan lähetteen tarpeen vakuutusyhtiöstäsi tai työterveydestäsi.
Jutun asiantuntijana fysioterapeutti Jaana Kyllönen-Salo.
Lantionpohjan lihakset muodostavat keskivartaloa tukevan lihaksiston pohjan ja niillä on merkittävä rooli niin pidätyskykyyn, ryhtiin kuin seksuaaliseen nautintoon. Lantionpohjan lihakset kannattelevat ja tukevat kaikkia lantion elimiä.
Raskausaikana hormonitoiminta muuttaa ja löystyttää sidekudosrakenteita. Sidekudosten löystyminen valmistaa naista synnytykseen ja vaikuttaa myös lantionpohjan ominaisuuksiin.
Löysät tukirakenteet vaikuttavat muun muassa lantionpohjan lihasten aktivaatioon. Myös vatsaontelopaineen säätely muuttuu monella tavalla kohdussa kasvavan vauvan takia.
Lantionpohjan fysioterapeutti on lantionpohjan toimintaan ja ongelmiin erikoistunut fysioterapeutti. Lantionpohjan ongelmiin erikoistuneet fysioterapeutit osaavat auttaa lantionpohjan vaivoissa.
Äitiysfysioterapia on fysioterapian erikoisala. Äitiysfysioterapeutti osaa ottaa huomioon raskauden ja synnytysten aiheuttamat muutokset kehossa kokonaisvaltaisesti ja vaivoja ennaltaehkäisevästi.
Häpyliitoskivut (symfyysikivut) ovat raskauden aikana ilmeneviä kipuja. Liitoskivut ovat yleisiä sekä yksilöllisiä ja vaihtelevat lievästä erittäin voimakkaaseen toimintakyvyn vievään kipuun.
Liitoskivut voivat tuntua:
- häpyliitoksessa
- nivusissa
- pakaroissa
- reisissä
- lantiossa
- lonkassa
- alaselässä
- välilihan alueella
Liitoskivut johtuvat raskaushormonista, relaksiinista. Raskaushormoni pehmentää ja löysentää niveliä sekä kudoksia ja valmistaa näin kehoa tulevaan synnytykseen. Tämä voi kuitenkin aiheuttaa erilaisia vaivoja lantion alueella.
Liitoskivut voivat alkaa jo raskauden alkuvaiheessa ja kivuille on tyypillistä pahentua raskauden edetessä.
Liitoskipuja voi hoitaa esimerkiksi levolla, lantionpohjan lihasten rentouttamisella tai lantion tukivyöllä. Nukkuessa kylkiasennossa voi kokeilla laittaa tyynyn polvien väliin, jotta paine häpyliitosalueella helpottaa. Liikkua saa kivun sallimissa rajoissa.
Jos kipu on jokapäiväistä elämää rajoittavaa tai kipuun liittyy alaraajojen puutumista sekä tunnottomuutta, kannattaa asia ottaa esiin neuvolassa.
Palautuminen raskauden jälkeen vaatii pitkäjänteisyyttä ja omatoimista harjoittelua, koska kudokset palautuvat hyvin hitaasti. Palautumiseen raskautta edeltävään kuntoon voi viedä aikaa jopa pari vuotta, mutta lopulta kivusta on mahdollista päästä eroon.
Osalla synnyttäjistä kivut sekä vaivat helpottavat ensimmäisen kolmen kuukauden aikana synnytyksen jälkeen. Toisilla vaivat jatkuvat myös tämän jälkeen ja vaativat silloin usein ammattilaisen hoitoa.
Lantionpohjan ongelmiin erikoistuneet fysioterapeutit osaavat auttaa lantionpohjan vaivoissa. Saat aina yksilöllisen, juuri sinulle räätälöidyn hoitosuunnitelman.
Äitiysfysioterapeuttimme ovat erikoistuneet raskaana olevien ja synnyttäneiden kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtimiseen ja palautumiseen.