osaamisalue_id
71
osaamisaluetyyppi_id
4
Olkapään kuntoutus
Olkapäävaivat ovat hyvin yleisiä ja niitä on monenlaisia. Useimmiten olkapäävaivat paranevat konservatiivisesti, ilman leikkausta. Tarkka diagnoosi on kuitenkin tarpeen myös ennen konservatiivista hoitoa.
Nilkkavammat
Nilkan alueen vaivat ovat tuttuja meille jokaiselle. Nilkan nyrjähdysvammaa pidetään tavallisimpana "urheiluvammana", jota toki sattuu myös ilman mitään liikunnallista erityisaktiviteettia.
Lasketteluvammat
Miljoona suomalaista käy vähintään kerran talvessa laskettelemassa. Viimeisten vuosikymmenien aikana tapahtunut laskettelun suosion kasvu on helppo ymmärtää.
Tekonivel ja tekonivelleikkaus
Tekonivelleikkaukset ovat yleistyneet. Yhä useamman tuttavapiirissä on joku, jolle on asennettu lonkan tai polven tekonivel. Koko maailmassa tekonivelleikkauksia tehdään noin miljoona vuosittain.
Värttinäluun murtuma
Värttinäluun murtuma on yläraajan yleisin murtuma Näitä murtumia esiintyy kaikenikäisillä. Yleensä vamma tulee henkilön kaatuessa ojennetun käden varaan, mutta murtuma voi liittyä myös korkeaenergisiin vammoihin kuten liikennevammoihin.
Olkapääleikkaus
Olkapään tähystyskirurgia on kehittynyt huimasti viime aikoina. Potilaan ei tarvitse enää yöpyä sairaalassa, sillä suuri osa olkapään leikkauksista, myös osa avoleikkauksista, voidaan hoitaa ns. päiväkirurgisesti.
Kyynärpäähän liittyvät vammat
Sijoiltaanmeno Kyynärnivelen sijoiltaanmeno on onneksi harvinainen tapaturma, joka vaatii syntyäkseen aikamoisen onnettomuuden, esim. putoamisen. Nivel on kiireesti saatava paikoilleen, jotta hermot ja verisuonet eivät vaurioidu. Paikalleenasetus vaatii yleensä nukutuksen.
Jalkaterään liittyvät vammat
Varvasvaivat Varpaan vaivat ja kiputilat ovat urheilijoillakin suhteellisen yleinen riesa. Erityisesti juoksulajeissa ja esim. jalkapallossa isovarpaan tyvinivelen kiputila on usein hankala ja suoritusta haittaava tai joskus jopa estävä vaiva. Hoito on useimmiten oireenmukainen Ts. kuormituksen välttäminen, erilaiset tuet, ja tulehduskipulääkkeet.
Akillekseen liittyvät vammat
Akilleksen peritendiniitti Tämä vaiva voi ilmaantua juoksua ja hyppyjä aktiivisesti harrastavalle urheilijalle tai kuntoilijallekin. Äkilliseen tulehdukseen liittyy jänteen kuumotus, liikekipu ja joskus narina (krepitaatio). Tulehdusvaiheet toistuvat, ja kroonisessa peritendiniitissä on syntynyt kiinteää arpikudosta ja kiinnikkeitä jänteen ympärille.