Työuran alun tuki
Mistä työuran alun tuki -palveluissa on kyse?
Työuran alun tuki -palvelu on suunnattu työelämään siirtyville nuorille aikuisille, valmistumisen jälkeen työuraa aloitteleville sekä heidän esihenkilöilleen. Palveluiden avulla työuran alussa olevat henkilöt, johto, esihenkilöt, tiimit sekä työyhteisö saavat tukea parempaan työn aloitukseen. Palvelukokonaisuudesta voit valita eri aiheisia asiantuntijaluentoja, työpajoja tai valmennusprosesseja. Palveluiden sisältö kootaan asiakkaan tarpeisiin sopivista teemoista. Valmennusprosessissa teemojen lisäksi sovitaan prosessin aikataulu.
Firstbeat Life ja Mehiläisen asiantuntijavalmennus työyhteisölle
Mitä haasteita palvelu ratkaisee
Mittaustulosten avulla pääsemme kiinni kuormittumisen juurisyihin ja voimme löytää keinoja ennaltaehkäistä mahdollista ylikuormitusta. Palvelu auttaa kohdentamaan asiantuntijavalmennukset niitä eniten tarvitseville työntekijöille. Tarvittaessa tukea on mahdollista saada myös työterveyden moniammatilliselta tiimiltä.
Liikunta osana aktiivista arkea
Ohjatut liikuntahetket tuottaa Erimover Groupin aktiivisen terveyden alan asiantuntijat. Palvelut voidaan toteuttaa joko paikan päällä tai valitsemasi etäpalvelun kautta. Liikunnan positiivisia terveysvaikutuksia ovat muun muassa parempi unenlaatu, energisempi ja vireämpi olotila, positiivisempi mieliala, vireämpi seksielämä, kiinteämpi ja urheilullisempi keho, korkeampi työteho, parempi minäkuva ja itseluottamus sekä pidempi, itsenäisempi ja onnellisempi elämä. Erimover on Suomen suurin riippumaton aktiivisen terveyden palveluita kehittävä sekä tuottava yhtiö.
HeiaHeia-hyvinvointisovellus - Yhteisöllistä ja hauskaa työhyvinvointia Mehiläisen asiakkaan etupaketilla
Mistä HeiaHeia for Workplaces palvelussa on kyse?
Palvelu on tehokas ja helppo tapa tarjota tukea työhyvinvointiin isoillekin työntekijämäärille tasapuolisesti, ajasta ja paikasta riippumatta. Palvelu mahdollistaa innostavat työyhteisön hyvinvointihaasteet (tiimikisat ja yhteiset tavoitteet), joiden toteuttamisen tukena ovat HeiaHeia-asiantuntijat yli tuhannen hyvinvointiohjelman kokemuksella. Mehiläisen asiakkaalle palvelu sisältää lisäetuna kattavan ohjelmakirjaston, joka on toteutettu yhteistyössä Mehiläisen asiantuntijoiden kanssa.
Muutostuki työyhteisölle
Mistä työyhteisön muutostuki luennoissa on kyse?
Tarjoamme eri sisältöisiä organisaatiomuutokseen tai YT/Irtisanomistilanteeseen liittyviä työterveyspsykologin luentoja. Toinen luento on suunnattu työntekijöille, joihin irtisanominen tai lomautus kohdistuu ja toinen luento on tarkoitettu koko henkilöstölle, joka käy tai on käynyt läpi organisaatiomuutoksen ilman irtisanomisia.
Muuttuvan toimistotyön ergonomia
Mistä toimistotyön ergonomia -luennoissa on kyse?
Toimistotyö on liian passiivista aktiivisuutta kaipaavan kehomme näkökulmasta. Varsinkin etätyössä hyvä ergonomia usein unohtuu. Tavat tehdä toimistotyötä ovat vuosien varrella kehittyneet. Osa tekee töissä mobiilisti kulkuneuvoista käsin tai muuttuvista toimistotyöpisteistä ja osa kotoa käsin etänä. Myös ns. hybridityö on yhä useammin työskentelymuotona. Muuttuva työympäristö lisää haasteita työasentoihin ja työn tauotukseen liittyen.
Ergonomiavalmennukset fyysisen työn toimialoille
Mistä ergonomiavalmennuksessa on kyse?
Ergonomiavalmennus on noin puolenpäivän mittainen koulutus, jonka avulla työntekijät saavat tietoa työasentojen ja työn tauottamisen merkityksestä. Lisäksi ergonomiavalmennuksessa käydään konkreettisia harjoituksia työergonomian parantamiseksi työfysioterapeutin johdolla.
Toimiva työyhteisö ja vuorovaikutus
Mistä Vuorovaikutus-palveluissa on kyse?
Vuorovaikutus-luento on napakka tunnin mittainen työterveyspsykologin alustus vuorovaikutuksen ja hyvinvoinnin yhteyksistä sekä vastuullisesta vaikuttamisesta omassa työyhteisössä. Luento toimii hyvänä ajatustenherättäjänä työyhteisössä.
Ergonomia-vartti
Mistä Ergonomia-vartissa on kyse?
Ergonomia-vartti on napakka ja lyhyt info ergonomiasta ja elpymisliikunnasta, jonka työfysioterapeutti suunnittelee yritys- ja työkohtaisesti huomioiden työn fyysiset vaatimukset. Ergonomia-vartteja voidaan toteuttaa työpaikalla säännöllisin väliajoin, jolloin ergonomiset työskentelytavat jäävät paremmin osaksi joka päiväistä arkea. Valitse yrityksesi toimialalle soveltuva Ergonomia-vartti.
Aivotyö toimivaksi -palvelut
Mistä Aivotyö toimivaksi -palveluissa on kyse?
Eri laajuiset Aivotyö toimivaksi -palvelumme tarjoavat tietoa työn muutoksesta ja ihmisen tiedonkäsittelykyvyistä sekä rajoituksista. Palveluiden parissa pyritään löytämään keinoja, joilla työyhteisö pystyy sujuvoittamaan aivotyötään sekä kognitiivista ergonomiaansa. Aivotyön asiantuntijana toimii Mehiläisen työterveyspsykologi.