- Jalkapohjan kipu voi johtua lukuisista eri syistä. Syyt voivat olla esimerkiksi rakenteellisia tai toiminnallisia ja liittyä vammoihin tai sairauksiin.
- Oleellista jalkapohjan kivun hoidossa on, että vaivan taustalla olevat syyt onnistutaan tunnistamaan.
- Jalkapohjan kivun tutkimus – valitse sopiva palvelu tai vastaanotto.
Jalkapohjan kipu voidaan määritellä olevan jalkapohjan alueelle paikantuva kipu, epämiellyttävä tuntemus tai tunne.
Jalkapohjan kipu voi johtua lukuisista eri syistä. Kipu voi liittyä todellisiin tai mahdollisiin kudosvaurioihin tai muistuttaa niitä.
Jalkapohjan kipu voi johtua lukuisista eri syistä. Syyt voivat olla esimerkiksi rakenteellisia tai toiminnallisia ja liittyä vammoihin tai sairauksiin.
Erilaisia jalkapohjan kipuja on pyritty luokittelemaan muun muassa erilaisten diagnoosien avulla. Näiden lisäksi jalkapohjassa voi olla kirjava joukko erilaisia epäselviä kiputiloja, jotka voivat liittyä muun muassa jänteisiin, luihin, niveliin, lihaksiin, nivelsiteisiin ja hermoihin.
Yleisimpiä jalkapohjan kipuja ovat:
Jalkapohjan kipu voidaan määritellä olevan jalkapohjan alueelle paikantuva kipu, epämiellyttävä tuntemus tai tunne. Jalkapohjan kipu voi olla jatkuvaa tai johonkin tiettyyn aktiviteettiin tai vaikka vuorokauden aikaan liittyvää.
Jalkapohjan kivun syy vaikuttaa siihen, millaisia oireita esiintyy. Esimerkiksi hermon oire voi näkyä muun muassa puutumisena, kihelmöintinä, kipuna tai voimattomuutena.
Oleellista jalkapohjan kivun hoidossa on, että vaivan taustalla olevat syyt onnistutaan tunnistamaan. Pelkän oireilevan alueen perusteella hoitoa ei voi määrittää.
Jalkapohjan kivun hoitoon voi kuulua muun muassa itsehoitoa, kuntoutusta tai leikkaushoitoa.
Mehiläisessä saat aina yksilöllisen avun ongelmaasi. Tarvittaessa teemme moniammatillista yhteistyötä Mehiläisen ammattilaisten kesken, ja ohjaamme sinut oikean asiantuntijan vastaanotolle.
Jos jalkapohjan kipu on pitkittynyt tai vaivaa arkeasi, on suositeltavaa hakeutua tuki- ja liikuntaelinvaivoihin erikoistuneen ammattilaisen vastaanotolle. Jalkapohjan kivun hoito alkaa oireiden taustalla olevan syyn tunnistamisella.
Vastaanotolla tehdään perusteellinen lääketieteellinen tutkimus, jota täydennetään mahdollisesti kuvantamistutkimuksilla. Selvitämme oireidesi syyt ja laadimme yksilöllisen hoitosuunnitelman. Ohjaamme sinut myös tarvittaessa kuntoutukseen esimerkiksi fysioterapeutin vastaanotolle.
Kuntoutuksen ammattilainen laatii sinulle yksilöllisen hoitosuunnitelman ja suunnittelee harjoitteet, jotka sopivat vaivaasi, arkeesi ja mahdollisuuksiisi.
Jalkapohjan kivun kuntoutuksessa käytettäviä menetelmiä voivat olla esimerkiksi:
- ohjaus ja neuvonta
- terapeuttinen harjoittelu ja omaharjoittelu
- manuaalinen eli käsin tehtävä terapia
- fysikaalinen terapia, kuten lämpö- tai kylmähoidot
- erilaiset teippaukset tai pysyvämmät tuennat, kuten tukipohjalliset
Osaava tuki- ja liikuntaelinvaivojen ammattilainen osaa ohjata sinut tarvittaessa leikkaushoidon arvioon. Leikkaushoito suunnitellaan aina yksilöllisesti tilanteesi huomioiden. Usein tarvitaan myös kuvantamistutkimuksia.
Jalkakirurgia on ortopedian osa-alue. Jalkakirurgia keskittyy erityisesti nilkan ja jalkaterän ortopedisten vaivojen diagnostiikkaan, hoitoon ja ennaltaehkäisyyn.
Leikkauksen jälkeen ohjaamme sinut tarvittaessa leikkauksen jälkeiseen fysioterapiaan. Lue myös kuinka hyvä suunterveys edistää leikkauksesta toipumista.
Hinta ei ole este jalkapohjan kivun tutkimukselle tai hoidolle.
Tutustu hinnastoomme ja joustaviin maksutapoihimme, joiden avulla hoito on mahdollista toteuttaa erilaisissa elämäntilanteissa. Verkkoajanvarauksestamme näet kunkin asiantuntijan hinta-arvion valitusta palvelusta.
Jos olet vakuutus- tai työterveysasiakas, tarkistathan lähetteen tarpeen eri palveluihin vakuutusyhtiöstäsi tai työterveydestäsi.
Jalkapohjan kipu voidaan määritellä olevan jalkapohjan alueelle paikantuva kipu, epämiellyttävä tuntemus tai tunne.
Jalkapohjan kipu voi johtua lukuisista eri syistä. Kipu voi liittyä todellisiin tai mahdollisiin kudosvaurioihin tai muistuttaa niitä.
Jalkapohjan kipu voi johtua lukuisista eri syistä. Syyt voivat olla esimerkiksi rakenteellisia tai toiminnallisia ja liittyä vammoihin tai sairauksiin.
Yleisimpiä jalkapohjan kipuja ovat:
- Plantaarifaskiitti eli kantakalvon kiinnitysalueen tulehdus
- Vaivaisenluu
- Kantapääkipu
- Päkiäkipu
Jalkapohjan kipu voidaan määritellä olevan jalkapohjan alueelle paikantuva kipu, epämiellyttävä tuntemus tai tunne. Jalkapohjan kipu voi olla jatkuvaa tai johonkin tiettyyn aktiviteettiin tai vaikka vuorokauden aikaan liittyvää.
Jalkapohjan kivun syy vaikuttaa siihen, millaisia oireita esiintyy. Esimerkiksi hermon oire voi näkyä muun muassa puutumisena, kihelmöintinä, kipuna tai voimattomuutena.
Oleellista jalkapohjan kivun hoidossa on, että vaivan taustalla olevat syyt onnistutaan tunnistamaan. Pelkän oireilevan alueen perusteella hoitoa ei voi määrittää.
Jalkapohjan kivun hoitoon voi kuulua muun muassa itsehoitoa, kuntoutusta tai leikkaushoitoa.
Jos jalkapohjan kipu on pitkittynyt tai vaivaa arkeasi, on suositeltavaa hakeutua tuki- ja liikuntaelinvaivoihin erikoistuneen ammattilaisen vastaanotolle. Jalkapohjan kivun hoito alkaa oireiden taustalla olevan syyn tunnistamisella.
Vastaanotolla tehdään perusteellinen lääketieteellinen tutkimus, jota täydennetään mahdollisesti kuvantamistutkimuksilla. Selvitämme oireidesi syyt ja laadimme yksilöllisen hoitosuunnitelman. Ohjaamme sinut myös tarvittaessa kuntoutukseen esimerkiksi fysioterapeutin vastaanotolle.
Kuntoutuksen ammattilainen laatii sinulle yksilöllisen hoitosuunnitelman ja suunnittelee harjoitteet, jotka sopivat vaivaasi, arkeesi ja mahdollisuuksiisi.
Jalkapohjan kivun kuntoutuksessa käytettäviä menetelmiä voivat olla esimerkiksi:
- ohjaus ja neuvonta
- terapeuttinen harjoittelu ja omaharjoittelu
- manuaalinen eli käsin tehtävä terapia
- fysikaalinen terapia, kuten lämpö- tai kylmähoidot
- erilaiset teippaukset tai pysyvämmät tuennat, kuten tukipohjalliset
Osaava tuki- ja liikuntaelinvaivojen ammattilainen osaa ohjata sinut tarvittaessa leikkaushoidon arvioon. Leikkaushoito suunnitellaan aina yksilöllisesti tilanteesi huomioiden. Usein tarvitaan myös kuvantamistutkimuksia.
Jalkakirurgia on ortopedian osa-alue. Jalkakirurgia keskittyy erityisesti nilkan ja jalkaterän ortopedisten vaivojen diagnostiikkaan, hoitoon ja ennaltaehkäisyyn.
Ortopedit ovat erikoistuneet tutkimaan ja hoitamaan tuki- ja liikuntaelinvaivoja.
Asiakaspalvelumme 010 414 00 auttaa mielellään sopivan ammattilaisen löytämisessä ja ajan varaamisessa.
Fysioterapeuttimme auttavat erilaisten tuki- ja liikuntaelinvammojen kuntoutuksessa ja ennalta ehkäisyssä.
Osa fysioterapeuteistamme on erikoistuneita alaraajafysioterapiaan ja heillä on erityisosaamista alaraajavaivojen hoidosta.
Fysioterapiaan voi tulla ilman lääkärin lähetettä. Tarvittaessa ammattilaisemme osaavat ohjata sinut lääkärin vastaanotolle.
OMT-fysioterapeuttimme tutkivat, hoitavat ja ehkäisevät nivelissä, lihaksissa, hermoissa ja tukirangassa esiintyviä häiriöitä ja kipuja.
Jalkaterapeuttimme edistävät jalkojen terveyttä tutkimalla, hoitamalla ja ehkäisemällä alaraajojen tuki- ja liikuntaelinvaivoja sekä iho- ja kynsiongelmia.
Alaraajatutkimuksessa tutkitaan jalkojen rakennetta, liikettä, asentoa ja toimintaa. Samalla selvitetään tukipohjallisten tarvetta.
Mehiläisen tapaturmapäivystys hoitaa nopeasti ilman ajanvarausta kaikki tapaturmat.
Tapaturmapäivystyksemme palvelevat ilman ajanvarausta toimipisteen aukioloaikojen puitteissa.